8. luokka

Sivua päivitetään ja osa kurssien kuvauksista puuttuu.

Kokkaa ja bloggaa

Kurssilla on tarkoitus suunnitella aterioita, leipomuksia ja kattauksia sekä harjoitella visuaalisia medioita. Tehdään oma blogi tai vastaava, johon kerätään valokuvia, reseptejä ja kokemuksia matkan varrelta.

Kurssi muodostuu joustavasti sekä kotitaloustunnilla että kuvataiteen tunnilla työskentelystä.

Kotitaloustunnilla tutustutaan olemassa oleviin ruokablogisivustoihin ja sieltä saadun innoituksen saattelemana suunnitellaan ja valmistetaan välipaloja, ruokia ja leivonnaisia. Kuvataiteen tunnilla saatujen oppien avulla kuvataan ja suunnitellaan alustavaa tekstiä sivustolle. Kuvataiteen tunnilla harjoitellaan valokuvausta, jonka oppeja sovelletaan kotitalousluokan työskentelyä dokumentoidessa ja valmiita ruokia ja kattauksia kuvatessa. Harjoitellaan kuvankäsittelyä digitaalisesti. Sommitellaan otsikoita, kuvia ja tekstejä blogiin ja näin itse tehden tutustutaan graafisen suunnittelijan työhön.

Kuva ja teknologia

Kurssilla opitaan hyödyntämään kuvankäsittelyä, tietokonegrafiikkaa ja/tai tietokonemallinnusta. Mallinteet tuotetaan tietokoneella ja valmis käsityöprodukti valmistetaan tietokoneohjatulla työstölaitteella, kuten CNC-jyrsimellä tai 3D-tulostimella. Eri laitteita ja ohjelmia käytetään oppilaiden mielenkiinnon ja mahdollisuuksien mukaan. Kurssilla opitaan ymmärtämään ja käyttämään tietokoneohjattuja työstölaitteita ja luomaan ja muokkaamaan tietoa, jota tällaiset laitteet voivat käsitellä. Kurssin jälkeen oppilas ymmärtää tietokoneohjatun tuotannon ja suunnittelun perusajatuksia ja on kokeillut jotain laitetta oman suunnitelmansa toteuttamiseen.

Tututstutaan erilaisiin menetelmiin, jotka yhdistävät tietotekniikkaa ja produktien valmistamiseen käytettävään teknologiaa, esim. kuvien vektorointi ja työstäminen CNC-jyrsimellä, 3D-mallintaminen sekä 3D-tulostus. Tyypillinen tuotos kurssilla on itse suunniteltu ja mallinnettu kuva tai hahmo, joka tulostetaan 3D-tulostimella tai kaiverretaan CNC-jyrsimellä.

TYK Adventure

Kurssilla opitaan tietoja ja taitoja eräretkeilyyn, luonnossa liikkumiseen ja selviytymiseen seikkailukasvatuksen menetelmin.

Kurssin opetellaan seikkailutaitoja (kiipeily, melonta, vaellus, retkipyöräily, avovesiuinti, suunnistus), ruuan valmistustaitoja (ruoan valmistaminen luonnossa, retkieväiden säilytys ja säilyvyys, trangian käyttö) sekä varusteiden, kunnon ja ravinnon arviointia.

Kurssin lopussa toteutetaan retki, jossa oppilaat pääsevät haastamaan itsenä ja seikkailemaan luonnossa.