Väittely oli viimeinen tehtävä, joka enää piti suorittaa ennen kurssin loppumista ja lomalle pääsemistä. Vaikka väittely saattaa kuulostaa yksinkertaiselta, sellaista se ei ollut. Kaiken lisäksi väittelyt pidettiin englanniksi. Moni kurssin opiskelijoista ei ollut ikinä osallistunutkaan kunnolliseen väittelyyn, minkä takia väittelyitä edeltävällä kerralla pidettiin väittelyistä luento, jonka järjesti yliopisto- ja talousenglannin opettaja Maurice Forget. Väittelyistä saatiin siis laatutietoa. Luentoon kuului myös harjoitusväittelyitä, joita pidettiin pienissä ryhmissä. Harjoitusten tarkoituksena oli antaa meille hieman esimakua varsinaisesta väittelystä. Heti niiden jälkeen väittelyaiheet jaettiinkin ryhmien kera.
Jokaiselle ryhmälle annettiin viikko aikaa valmistautua väittelyyn. Viikon aikana oli tarkoitus kerätä tietoa, laatia suunnitelmia, koota argumentteja ja pohtia vastaväitteitä. Kuitenkin jotkut sattuivat tekemään tämän juuri ennen väittelyä. Olikin suositeltavaa, että ryhmä kokoontuisi aikaisemmin, jotta voitaisiin miettiä ryhmän sisällä argumenttien järjestystä ja kuka sanoo mitäkin. Väittely eteni puheenvuoroissa, eivätkä tiimitoverit saaneet keskustella keskenään väittelyn aikana muuten kuin lappujen välityksellä, joten suunnittelu oli tärkeää.
"Väittely meni ihan hyvin, eikä mikään ihme, sillä me valmistauduttiin aika hyvin, ja vielä kerrattiinkin juuri ennen väittelyn alkua" totesi Ukko haastattelussamme juuri 6-0 päättyneen väittelyn jälkeen.
Kurssi kokonaisuudessaan
Monilla meistä sujui väitteleminen hyvin, kuten koko kurssikin. Kurssin aikana töitä oli tehty paljon, etenkin väittelyiden suunnittelemisessa. Koska väittelyiden aiheet olivat haastavan monipuolisia, niihin valmistautuminen oli työlästä. Kaikki valmistautuminen kuitenkin palkitsi, sillä voitimme jokainen väittelymme, paitsi yksi meistä. Hän joutui toista tykkiläistä vastaan. Koska vain yksi ryhmä selvisi kahden ryhmän keskeisestä taistelusta, oli yhden tykkiläisen ja tämän ryhmän kohtalo kiveen kaiverrettu.
Kurssin työläs elämäntyyli näyttäytyi meille syksyn aikana, ja opimme sen kanssa paljon yliopistoelämästä - ja ehkä vähän myös kestävästä kehityksestä. Toisin kuin lukiossa opiskeltavat kurssit, tässä kurssissa tuntityöskentelyn ja kurssitöiden arvojen suhde oli hyvin erilainen verrattuna lukion tuntityöskentelyn ja kurssitöiden suhteeseen. Kurssin luennoilla ei selvästikään ollut läsnäolopakko, mutta kurssitöiden arvo oli erittäin korkealla. Ajankohta oli myös merkittävä ero lukion ja yliopiston välillä. Luennot kestivät kolmesta kuuteen iltapäivällä, minkä seuraksena aamulla oli paljon aikaa tehdä töitä. Tämäkin näkyi muissa opiskelijoissa läsnäolopakon kanssa. Ylipäätänsä kurssi oli erittäin hyvä johdanto ylioppilaselämään.
Aaltonautti tuotekehittely -kurssin ensimmäinen tehtävä annettiin heti ensimmäisen luennon lopussa: tuotteeseemme liittyvien ideoiden kehittely ja esittäminen kestävän kehityksen näkökulmasta. Meidän oli siis määrä esittää omia ideoita muille ryhmille seuraavalla luennolla siitä, miten tuotteestamme saataisiin sopeutuvampi kestävän kehityksen ajatukselle. Esitykset esitettiin luennon alussa, mikä oli kaikkien luentojen perusrytmi, sillä yleensä tehtävät eivät suoraan liittyneet kyseisen luennon aiheeseen. Tämä oli siis ensimmäinen esityksemme kurssilla, mikä tietenkin näkyi aikaansaannoksessamme. Esityksestämme kuitenkin opimme, miten Aalto yliopistossa toimitaan ja kuinka kova taso kurssilla on. Emme tulisi enää änkyttämään, puhumaan ohi aiheen tai tekemään läpeensä lahoja esityksiä.
Näin kurssi jatkui syksyn aikana tuulessa tanssahtelevan punaruskean lehtipyörteen tahdissa. Kerran viikossa oli tapaaminen kurssinohjaajan kanssa tai luento Design Factoryssä esityksien, puheiden ja ryhmäkeskustelujen parissa. Ryhmässämme sattui olemaan tietotekniikan guru, jonka inspiroimana päätimme suunnitella 3D-mallia uudesta tuotteestamme, jonka esittelisimme kurssin viimeisillä luennoilla. Tätä keinoa eivät muut työryhmät hyödyntäneet, todennäköisesti sen takia että he eivät osanneet tai eivät tarvinneet. Jälkimmäinen vaikuttaa mahdollisimmalta, sillä hansikkaissa, sateenvarjossa, laukussa tai repussa ei 3D-malli olisi tuhlatun ajan arvoista. Meitä valokatkaisija-ryhmää 3D-mallin käytännöllisyys kuitenkin suosi.
Tehtäviä, raportteja ja esityksiä annettiin, suunniteltiin, pitkitettiin ja nopeasti nousseen motivaation avulla varhain aamuyöllä lopulta tehtiin. Tietenkin panostimme hyvin paljon töihimme, sillä halusimme osoittaa TYKin oppilaiden kyvykkyyden suoraan vertailtuna ylioppilaisiin. Oma arviointimme saattoi olla hyvin objektiivista, mutta siitä huolimatta olimme aina kärkijoukossa näyttökertoina.
Yhden luennon tarkoituksena oli antaa raporttimme arvioitavaksi toiselle ryhmälle kurssinohjaajan lisäksi, sillä hän arveli tämän luovan uusia näkökulmia ja täten parannuksia. Opponointiryhmämme arvioi työtämme ja me tämän. Kun saimme ensisilmäyksen heidän työhön, huomasimme suuren eron raporttiemme -- etenkin monipuolisuuden ja laajuuden -- välillä. Saimme kuulla, että raporttimme oli liian laaja ja tämän seurauksena liian sekava ja hankalalukuinen, minkä pitäisi olla arvattavaa ottaen huomioon raporttimme todellisen ulkomuodon. Olimme alun perin kuitenkin valmistuneita hyvin vahvaan ja aggressiiviseen tulitukseen, minkä takia kommentit kuulostivatkin hyvin armahtavilta. Laskiessamme nanohiukkaskilpemme hellitimme myös fotonitykkimme, sillä emme olleet oikein valmistelleet mitenkään vahvoja ammuksia vastustajan raporttiin liittyen. Kommentit olivatkin luennoilla ylipäätänsä paljon ystävällisempiä kuin odotimme.
Kurssin loppua myöten jokaiselle ryhmälle annettiin tehtäväksi näyttää ja esittää, minkälaisen tuotteen on saanut kehitettyä kuluneen syksyn aikana. Tähän tehtävään oli annettu miltei täysi vapaus, eli sen sai tehdä ihan millä tavalla huvittaa, mutta kuitenkin siten, että se esittäisi tuotteen jollakin tavalla. Pohdimme kuumeisesti millaista esitystapaa käyttäisimme. Aluksi ajattelimme mainosvideon kuvaamista, mutta sitten muistimme millaisen täystuhomaisen kohun ja fanivyöryn viime videomme oli aiheuttanut, joten päädyimme tavalliseen mutta tehokkaaseen diaesitykseen, jossa selitimme tekemämme muutokset. Kaikkien lähes samantasoisten esitysten jälkeen saatoimme huokaista helpotuksesta, sillä se oli viimeinen tuotekehittelytehtävämme. Kuitenkaan kurssi ei ollut vielä ohi, sillä edessä oli vielä koko kurssin huipentuma --- väittely.
Aaltonauttikurssi alkoi syyskuun alussa lukukauden lähdettyä käyntiin. Meidän koulustamme, Töölön yhteiskoulun lukiosta, mukaan lähti viisi innokasta oppilasta avoimin mielin, valmiina ottamaan yliopiston viisauden vastaan. Kurssin aiheena oli nykymaailmassa melko ajankohtainen asia: kestävä kehitys. Kurssin aikana tehtiin useita aiheeseen liittyviä tehtäviä, eikä vauhtia ja vaarallisia tilanteita puuttunut. Tämä blogisarja tulee kertomaan, miten pienten töölöläispoikien kävi kovassa yliopistomaailmassa.
Mikä on Aaltonautti?
Aaltonautti on Aalto Yliopiston hoitama sivuainekokonaisuus. Aaltonautti koostuu monista eri kursseista, mutta tämä blogi kertoo vain yhdestä: tuotekehittelykurssista (Product Sustainability), jonka tarkoituksena oli kehittää jotakin tuotetta kestävän kehityksen mukaan.
Kurssille osallistui Aallon omien opiskelijoiden lisäksi myös Lauttasaaren lukion oppilaita, sekä vaihto-oppilaita ympäri maailman. Mukana oli mm. suomalaisia, tanskalaisia, saksalaisia, puolalainen ja ainakin yksi japanilainen. Tämän takia kurssi käytiin kokonaan englanniksi. Kurssi pidettiin Aalto Yliopiston Design Factoryssä Otaniemessä ja joitakin tapaamisia pidettiin myös Aalto Yliopiston Urban Millissä. Kurssin suorittamisesta saa lukion kursseja sekä Aallon opintopisteitä, mikäli sinne menee opiskelemaan.
Kurssi toteutettiin siten, että kaksi tai kolme kertaa kuukaudessa oli tapaamisia, jotka pidettiin iltapäivisin koulun jälkeen kello kuuteen asti. Tapaamiset eli sessiot koostuivat useimmiten luennosta, tehtävänannosta ja mainitun tehtävän alkuun laittamisesta. Sessioiden välissä pidettiin tapaamisia kurssinpitäjän kanssa, joiden aikana palautettiin tehtäviä, sekä keskusteltiin seuraavasta sessiosta ja sen sisältämistä ryhmien esityksistä ym.. Kurssin aikana ryhmille annettiin useita erilaisia tehtäviä omaan tuotteeseen liittyen, mutta tehtävien taustalla piti ryhmän työstää yhtenäistä kokonaisuutta: ryhmän tuotteesta tehtävää Life Cycle Assessment -raporttia, joka palautettiin viimeisillä kerroilla.
Ensimmäisen sessio aloitti kurssin. Tällä tunnilla jaettiin opiskelijat pieniin ryhmiin (4-5 henkeä, poikkeuksena lukioryhmä) ja annettiin joka ryhmälle jonkinlainen tuote (mukana oli mm. laukku, kenkä, reppu, hansikkaat ja sateenvarjo). Tuotteelle lähdettiin heti keksimään mahdollisia parannuskohtia.
Miksi osallistuimme kurssille?
Ukko: Ajattelin, että saisin hyvän kuvan siitä, millaista on yliopistossa opiskelu. Tuotekehittely kuulosti myös kiinnostavalta.
Onni: Osallistuin kokemuksen, kavereiden ja tietenkin opintopisteiden takia.
Atso: Aalto Yliopiston kanssa tehtävä yhteistyö oli osasyy lukiovalinnalleni. Kun vanha fysiikanopettajamme tuli kysymään meitä mukaan kurssille, olin tietenkin heti mukana. Halusin tutustua yliopisto-opiskeluun, ja kurssin aihe vaikutti muutenkin mielenkiintoiselta ja erityisesti ajankohtaiselta.
Jaime: Kuulin Aaltonautista ensimmäistä kertaa yläasteella ja mieleni teki heti mennä siihen mukaan. En edes tiedä, mitä siltä odotin, mutta kun opettaja kysyi lukukauden alussa minua mukaan, päätöksentekoon ei mennyt kuin hetki. Lisäksi toivoin, että saisin kokemusta, ja että tutustuisin erilaisiin ja eri maista kotoisin oleviin ihmisiin.
Emran: Sain tietää että Aaltonautissa käsitellään yliopistoon liittyviä asioita ja tehtäviä. Innostuin lähes heti Aaltonautista, joten päätin sinä hetkenä, että osallistuisin tähän. Samalla sain tietää, että Aaltonautista saa pisteitä, joita saatan myöhemmin tulla tarvitsemaan.
Miten kurssi alkoi omalta osaltamme?
Kun saavuimme Aaltoon ensimmäiseen tapaamiseen, saimme heti tietää että Lauttasaaresta oli tulossa vain kaksi oppilasta viiden sijaan. Tämä johti siihen että normaalin ryhmän (4-5 henkeä) sijaan lukiolaisista tehtiin giganttinen seitsemän oppilaan ryhmä. Jokaiselle ryhmälle oli valmiiksi valittu tuote, jonka kehittelemiseen koko kurssi perustui. Yllätyimme positiivisesti siitä, etteivät muutkaan kurssilaiset puhuneet täydellistä englantia. Se vähensi paineita ja lisäsi tuttavallisuutta. Ei se yliopisto niin pelottava paikka olekaan.
