Opiskelijatarinoita

Isabelin ja Patrician tarina

Isabel:

Ylioppilaaksi pääsemiseen meni kymmenen vuotta. Aloitin kaksoistutkinnon heti peruskoulun jälkeen, mutta silloin olin tehnyt erittäin paljon töitä arvosanojeni eteen ja olin väsynyt. Lopulta paloin loppuun vain 16-vuotiaana. Lukio jäi kesken, muutin omilleni ja menin töihin. Jatkoin opintoja ensin toisessa aikuislukiossa, mutta vaihdoin Töölön yhteiskoulun aikuislukioon, jossa kävin iltaisin töiden ohella. Epäilin itseäni useampaankin otteeseen, mutta lopulta päätin antaa itselleni vapautuksen suorituspaineista. Halusin valmistua itseäni varten ja omilla ehdoillani. Mahdottomalta tuntuneesta urakasta tuli mahdollista ja nyt olen ylioppilas.

Patricia:

Aloitin lukio-opinnot päivälukiossa, mutta työskentelin samaan aikaan. Silloin lukio-opinnot vastuullisen työn ohella olivat hankala yhdistelmä. Kun minut lomautettiin koronan vuoksi, päätin yrittää uudelleen. Valitsin Töölön yhteiskoulun aikuislukion enkä ole katunut valintaani. Pystyin ensimmäisen lukuvuoden keskittymään pelkästään opintoihini ja se oli ihanaa aikaa. Nostan hattua kaikille, jotka pystyvät olemaan täyspäiväisesti töissä lukion ajan. Aikuislukion kautta minulla on uusi mahdollisuus päästä elämässä eteenpäin. Lukiotodistuksellani sain opiskelupaikan ammattikorkeakoulusta ja tuntuu äärettömän hienolta.

Lue Isabelin ja Patrician ylioppilaan puhe keväältä 2022

Kuva: Petri Loman

Annan tarina

Veeran tarina

Aloitin TYK aikuislukiossa aineopiskelijana syksyllä 2021. Aluksi tavoitteenani oli lukea vain terveystietoa ja biologiaa, koska haluan vaihtaa alaa. Olen ensimmäiseltä koulutukseltani IT-insinööri, mutta olin jo melko pitkään miettinyt, että haluaisin opiskella jotain enemmän luonnontieteisiin nojaavaa ja ihmisläheistä alaa.

Syksyn mittaan alanvaihtosuunnitelmani muovautui tarkemmaksi ja päätin, että aion hakea vielä lääkikseen. Lopulta opiskelin lukuvuonna 2021-2022 kaikki biologian ja kemian opintojaksot ja yhden terveystiedon opintojakson täysipäiväisen työn ohella.

Opiskelu oli välillä hieman rankkaa aikataulullisesti, koska monessa jaksossa minulla oli 2-3 opintojaksoa. Opiskelu oli kuitenkin mukavaa, kiinnostavaa ja opettajien tuki hyvää. Opettajat tuntuivat myös ymmärtävän aikuisopiskelijoiden mahdolliset aikatauluhaasteet ja joustivat tarvittaessa.
 

Kuva: Veera Hyllinen

Sinikan tarina

Olin pitkään suunnitellut kielten opiskelua. Työssä ollessa suunnitelmat siirtyivät vuosi vuodelta eteenpäin. Mietiskelin eri vaihtoehtoja. Sitten jo eläkkeellä ollessani huomasin Töölön aikuislukion ilmoituksen.

En aluksi toiminut kovinkaan suunnitelmallisesti. Osallistuin opintojaksoihin, jotka sopivat ”kalenteriini”. Luokassa huomasin, miten pitkäjännitteisesti ja suunnitelmallisesti muut opiskelijat toimivat: kaksoistutkintolaisia, nuoria ja vanhempia työssäkävijöitä ja muutama eläkeikäinenkin.

Opiskelun into tarttui minuunkin. Sitäpaitsi koululle oli mukava tulla: kaikki tervehtivät ja henkilökunta neuvoo jokaisessa asiassa ystävällisesti. Opettajat ovat kannustavia.

Nyt kun olen suorittanut melko monta porrasta suomalaisessa koulujärjestelmässä, kansakoulu, keskikoulu, kauppaopisto, alempi korkeakoulututkinto, ylempi korkeakoulututkinto ja nyt ylioppilastutkinto, voin todeta, että Suomessa on hyvä koulujärjestelmä ja se on parantunut vuosien mittaan.

Mitä muuta olen sitten tehnyt opiskelujen lisäksi: olen ollut työelämässä lähes 45 vuotta. Mitä opiskelu on sitten lukiossa minulle antanut? Olen mielestäni monin tavoin valveutuneempi, tiedän paljon enemmän, olen saanut päivitystä onnen opitulle. Kaiken kaikkiaan olen hyvin kiitollinen, että olen voinut opiskella Töölön aikuislukiossa.

Kuva: Marja-Leena Ruha-Tuomola

Perusopetuksesta valmistuvien tunnelmia 26.11.2021.


Miten päädyit opiskelemaan meidän kouluun?

Ga’al Hamdi: Kaveri kertoi minulle, että hän opiskelee aikuisten perusopetuksessa Töölön aikuislukiossa. Hän kertoi, että on kiva koulu. Minä kävin pääsykokeessa ja aloitin opiskelut tammikuussa 2020.

Abdi Najib: Minä löysin Töölön aikuislukion internetistä. Minun kaveri myös kertoi, että koulussa on ystävälliset opettajat, yhteistyötä ja sosiaalista toimintaa. Minun kotoa on ollut helppo kulkea kouluun. 

 

Millaista opiskelu on ollut meidän koulussa?

Ga’al Hamdi: Oppitunneilla on kivaa ja opettajat ovat rehellisiä ja kivoja. Koulussa on tukiopetusta ja siellä autetaan jos on vaikeaa kurssilla. Koulussa kaikki ovat tasa-arvoisia.

Abdi Najib: Opetuksessa on hyvää, kun opettaja auttaa. Opettajat tietävät mitä asioita pitää vielä harjoitella lisää. Luokassa tehdään töitä yhdessä ja koulussa ei kiusata. Koulussa on myös kiva kahvila ja täällä saa välipalan. Kirjasto on hyvä ja luokassa on hyvä opiskella. Koulussa on paljon tiloja ja siellä saa myös rauhoittua. 

 

Mitä haluat sanoa uusille opiskelijoille? 

Ga’al Hamdi: On tärkeää tehdä kotitehtävät, että oppii uudet asiat. On muistettava olla rauhallisesti luokassa eikä saa häiritä muita opiskelijoita. Jos opettaja selittää, silloin on hyvä olla hiljaa. 

Abdi Najib: Kun pääset opiskelemaan Töölöön, pitää muistaa koulun säännöt, kunnioittaa opettajia ja henkilökuntaa. Kuuntele opettajien ohjeet hyvin!

 

Abdi Najib ja Ga'al Hamdi. Kuva: Tiina Varis