Juhlapuheita

Vuoden 2018 juhlapuheita

Rehtori Marja-Leena Ruha-Tuomolan tervehdyssanat lakkiaisjuhlassa 30.11.2018

kuva: Jutta Heikkinen

 

Arvoisat ylioppilaskokelaat, hyvä juhlavieraat, koulun koko henkilökunta!

Toivotan teidät kaikki sydämellisesti tervetulleiksi tähän Töölön yhteiskoulun aikuislukion lakkiaisjuhlaan.

Näin itsenäisyyspäivän läheisyydessä on hyvä muistaa kaikkia niitä asioita, joita maassamme on itsenäisyyden aikana tehty ja saavutettu meidän kaikkien hyväksi. Suomalainen koulutusjärjestelmä on väistämättä yksi asia, josta nyt - jo yli 100-vuotias Suomi, voi olla ansaitusti ylpeä. Totta on, että harvassa maassa on mahdollisuus aloittaa uudelleen opinnot, jos ne ovat oppivelvollisuusikäisenä tai myöhemmin jääneet kesken. Tai jatkaa keskeytyneitä lukio-opintoja tai aloittaa tutkinnon tekeminen kokonaan alusta. Tuskin muualla on mahdollisuus opiskella samanaikaisesti ammatillinen tutkinto ja ylioppilastutkinto tai vastaava tai kirjoittaa ylioppilaaksi aikaisempien ammatillisten opintojen perusteella.

Voitaneen sanoa, että maamme aikuislukiot edustavat juuri tällaista opiskeluvaihtoehtojen eliittiä. Täällä Töölön yhteiskoulun aikuislukiossa te, hyvät ylioppilaskokelaat, olette voineet opiskella teille sopivaan tahtiin ja teille sopivassa järjestyksessä. Tähän hetkeen mahtuu monenlaista menestys- ja selviytymistarinaa. Meillä on ollut antaa olosuhteet ja oppimisympäristö, osaavat opettajat ja kaikessa ohjaava henkilökunta – mutta opiskeluhalun ja motivaation te olette saaneet itse itseenne puhaltaa ja joskus ehkä jopa pusertaa. Koulumme toimintakulttuuriin kuuluu tasa-arvo ja yhdenvertaisuus, turvallisuus ja toisten kunnioittaminen. Toivon, että se on myös välittynyt koulumme ilmapiiristä opiskelutyönne aikana. Kaikille avoin aikuislukiomme on voinut parhaimmillaan toteuttaa runoilija Tommy Tabermannin sanoja: ”Ei ole olemassa muureja on vain siltoja. Ei ole olemassa suljettuja ovia on vain portteja.”   

Aikuislukiomme tapaan – eli kaikille avoin kohtaamispaikka, on ensi viikolla itsenäisyyspäivän aattona avautuva uusi Helsingin keskuskirjasto Oodi. Rakennushan sijaitsee Nykytaiteen museon Kiasman ja Musiikkitalon välissä. Miksi puhua Oodista lakkiaisjuhlassa? Työmatkani kulkee valmistumaisillaan olevan Oodin ohitse päivittäin – mennen tullen. Nostalginen vuosikymmenten takainen muistikuva on herkistänyt työmatkalaista useammankin kerran. Omassa nuoruudessani, jolloin käytössä ei ollut  ipadeja eikä kännyköitä tiedonetsintä- tai yhteydenpitovälineinä – kotonani ei ollut edes nykyistä museoesinettä eli lankapuhelinta – oli kauppalan kirjastokortin saaminen itselleni kuin lahja kaiken tiedon äärelle. Ehkäpä juuri siksi Toimittaja Anna-Stina Nykäsen artikkeli tämän uuden ajan Oodista ja kirjastojen merkityksestä puhutteli itseäni suuresti. Artikkelin kokonaisuudessaan voi lukea viimeisestä Helsingin Sanomien Sivistys-aiheisesta teemanumerosta.

Meille täällä Suomessa kirjasto on ollut ja on yhä edelleen tärkeä osa arkipäiväämme. Kirjojen lainaamisen – perinteisten tai digitaalisten - ja lehtien lukemisen lisäksi kirjasto voi olla kuin toinen olohuoneemme, oleskelutilamme ja kohtaamispaikkamme. Kirjastojen toiminta on kehittynyt ja muuttunut vuosikymmenien varrella kirjojen lainaamisesta ja lukutaidon opettamisesta erittäin monipuoliseksi palvelujentarjoajaksi. Kirjastot ovat aina olleet kaikkien kansalaisten käytettävistä, olipa kyse sitten pääsykokeisiin valmistautumisesta, tiedonhausta tai vaikkapa jonkin uuden taidon oppimisesta.                                                                                                                                                                                                   

Kaikille avoimella kirjastolla on aina ollut tärkeä tasa-arvon ja demokratian edistäjän rooli. Opiskelemisella ja oppimisella on edelleenkin tärkeä merkitys elämässä ja yhteiskunnassa pärjäämisessä. Tapahtuipa oppiminen sitten perinteisesti paperikirjoja lukemalla ja kynällä kirjoittamalla tai modernia teknologiaa hyödyntämällä, se on aina tie eteenpäin elämässä.

Mitä yhteistä on keskustakirjasto Oodilla ja meidän aikuislukiollamme?

Voisi sanoa, että tänä päivänä kirjastot toteuttavat omalta osaltaan samaa tehtävää kuin koulut eli yhteiskunnallisen keskustelun ja aktiivisen kansalaisuuden opettamista ja ylläpitämistä. Toimittaja Nykänen korostaa artikkelissaan sitä, että kirjasto on kaikille avoin, sinne voivat kaikki tulla. Sen ovista on helppo tulla myös yksin, kirjasto voi toimia hyvin yksinäisyyden vähentäjänä tai joskus jopa yksinäisyyden poistajana. Töölön yhteiskoulun aikuislukio toimii myös tavallaan kuin kirjasto. Meillä on avoimet ovet, meille saavat kaikki tulla ja olla sellaisina kuin ovat. Ja monipuolisesta kurssitarjonnasta voi jokainen löytää itselleen sopivan opiskeluvaihtoehdon. Meillä on ammattitaitoista opetusta, ohjausta, monipuolista tukea ja kuten nyt valmistuvista ylioppilaista voimme päätellä – meillä oppii myös valmistautumaan uusiin digitaalisiin ylioppilaskokeisiin. Ja koulumme kirjastosta Oodin tapaan voi lainata opiskelunsa aikana oppikirjojakin -  eikä kaikkea tarvitse aina ostaa. Näin edistämme myös omalta osaltamme kestävää tulevaisuutta.

Työelämä muuttuu ja kehittyy koko ajan ja siksi elinikäinen oppiminen eri muodoissaan on keskeisellä sijalla tämän päivän yhteiskunnassa. Eräs opiskelijamme kiittikin hauskasti kouluamme siitä, että olemme antaneet tilaa hänen kaltaiselleen ”ikuisuusopiskelijalle”. Nopeasti muuttuvassa ympäristössämme hyvä yleissivistys on tärkeä oman elämämme pääoma. Parhaimmillaan se voi vähentää eriarvoisuutta, turvata osallisuuden ja rohkenen toivoa - myös hyvän elämän. Lainaan vielä toimittaja Nykäsen kirjastoon liittyvää artikkelia, jossa todetaan:

”Kun aukaisee kirjaston oven, törmää väistämättä teksteihin eikä voi enää välttää niitä. Kirjaston valtti on se, että sinne ihminen tulee aina vapaaehtoisesti.” Samoin on  aikuislukiomme valtti se, että meille jokainen tulee aina vapaaehtoisesti.                                                                                                                              

Hyvät kuulijat,

Kun puhumme sivistyksestä, on hyvä muistaa, että se ei ole pelkästään uuden oppimista ja itsensä kehittämistä, vaan sen alkuperäiseen merkitykseen sisältyy myös ajoittainen joutilaisuus. Välillä on muistettava hengähtää ja levähtää. Haluan kiittää kouluni ammattitaitoista, osaavaa, kehittämismyönteistä ja ajoittaisiin arkiongelmiin rohkeasti ratkaisuja etsivää henkilökuntaa. Koulumme tunnelmaa on lämminhenkiseksi kehuttu ja kiitokset siitä kuuluu kaikille teille. Lämpimät onnittelumme teille opinnoissanne onnistuneille opiskelijoillemme ja teidän läheisillenne! Toivon jokaiselle levollisia hengähdyshetkiä joulukuun päiviin. Ilon ja valon iltajuhlaa kaikille! Päätän tervehdykseni Mikko Kuustosen lauluun Tyyneyttä, jota kuitenkaan en teidän onneksenne itse esitä vaan Mila Laine ja Julius Sihvonen.

”TYYNEYTTÄ TÄHÄN TYYNEYTTÄ TUO

TYYNEYTTÄ TÄHÄN TYYNEYTTÄ TUO

ETTÄ LEPÄISIN VAITI KUN MUUTA EN VOI

TYYNEYTTÄ TÄHÄN TYYNEYTTÄ TUO

 

ROHKEUTTA HIEMAN ROHKEUTTA SUO

ROHKEUTTA HIEMAN ROHKEUTTA SUO

TARTTUA TOIMEEN KUN MENTÄVÄ ON

ROHKEUTTA HIEMAN ROHKEUTTA SUO

 

VIISAUTTA VIELÄ VIISAUTTA PYYDÄN

VIISAUTTA VIELÄ VIISAUTTA PYYDÄN

JOTTA NÄKISIN RAUHAN JA TEHTÄVÄN

VIISAUTTA VIELÄ VIISAUTTA PYYDÄN.”

Lähde: HS Teema numero 5/18; Toimittaja Anna-Stina Nykänen

”Kirjasto”

Avustajana rehtori emerita

 

Ylioppilas Jenni Ninsirin puhe lakkiais- ja kevätjuhlassa 1.6.2018

Arvoisa rehtori, hyvät opettajat, muu henkilökunta, juhlavieraat sekä tietenkin te kaikki valmistuvat opiskelijat. Kiitos että olen saanut tämän suuren kunnian pitää valmistuvan opiskelijan puheen. Meillä on nyt takana huikea matka , eikä tähän matkaan vaadittu reissaamista maapallon toiselle puolelle. Elämyksiä löytyy myös Töölöstä. Mutta nyt olemme saapuneet määränpäähän ja opiskelut tässä koulussa on saatettu päätökseen. Onnittelut siitä kaikille!

Jokaisen tie tähän kouluun on kulkenut omaa reittiään, mutta päämäärä lähes jokaisella on ollut sama; saada todistus käteen. Toiset ovat tulleet tänne ehkä haastaakseen itsensä, jotkut saattaakseen päätökseen jotain keskeneräistä. Oma matkani alkoi välietappina saavuttaakseni jotain elämässä. En ollut lukiota aiemmin suorittanut, sillä luulin jo tietäväni kaiken tarvittavan. Mutta tiesin myös, että sillä paperilla jonka täältä saa, oli jokin merkitys. Niinpä lähdin sitä tavoittelemaan. Muistan kun ensikerran astuin tähän kouluun avoimien ovien iltana, ihan vain katsastaakseni paikan, ja lähdin täältä opiskelijana. Vastaanotto oli siis mitä lämpimin, ja koin alusta asti olevani tervetullut. Ja sama tunne minulla on ollut joka kerta, ilta toisensa jälkeen astuessani siitä samaisesta ovesta.

Nyt opiskeltuani täällä opin ainakin sen, että on vielä paljon mitä en tiedä. Olemme kuitenkin jo fiksumpia kuin Sokrates, joka tietää vain sen, ettei tiedä mitään. Meihin on täällä istutettu tiedon siemenen, ja toivon että hyödynnätte sitä, jotta se kantaisi vielä hedelmää siellä minne elämässä kuljettekin. Sillä me olemme tänään todistaneet kykymme saadessamme täältä todistuksen, ja se on osoitus siitä, että meistä on mihin vain. Kun pyritte kouluun, tai haette työpaikkaa, pitäkää mielessänne tämä hieno hetki, ja olkaa yhtä ylpeitä tästä saavutuksesta kuin minäkin. Uskokaa itseenne, niin muutkin uskovat.

Toinen tärkeä asia jonka tajusin opiskellessani täällä oli, ettei se ollutkaan se paperi,jota meidän piti tavoitella. Tärkeintä olikin kaikki se tieto, joka täällä oli tarjolla odottamassa oppijaansa. Ja opin myös, mikä tarkoitus oli niillä asioilla jotka tuntuivat tarpeettomilta oppia. Niiden tarkoituksena olikin avartaa katsettamme voidaksemme tarkastella asioita monipuolisemmin. Ja helpottaahan se elämää kun tietää itsekin jotain, eikä tarvitse aina kysyä googlelta. Mutta tärkeintä mitä tämä opiskeluni sai aikaan, oli se uudelleen herännyt uteliaisuus ja oppimisen halu. Toivon että myös te kanssani valmistuvat olette tämän halun löytäneet, ja kurkotatte sen avulla vielä pilviin.

Kiitos tästä kaikesta kuuluu omien ponnistelujemme lisäksi teille opettajille, jotka olette takoneet asioita päihimme väsymättä. Tai ehkäpä joskus väsyenkin, mutta silti aina meihin uskoen, ja meitä rohkaisten. Tässä koulussa on ollut upeaa opiskella, sillä ilmapiiri täällä on vertaansa vailla, ja palvelu ensiluokkaista astuitpa sisään mistä ovesta tahansa. Kiitos siis myös koko henkilökunnalle. Ja kiitos myös aina yhtä aurinkoiselle rehtorillemme! Lopuksi haluan vielä kiittää omia läheisiäni, eli äitiäni ja miestäni, jotka ovat olleet tukenani tällä matkalla mahdollistaen opiskeluni. Vielä kerran onnittelut minun puolestani kaikille, ja muistakaa: Uskokaa itseenne!

Vuoden 2017 juhlapuheita

Perusopetuksen päättötodistuksen saanut Karim Sory
Kuva: Petri Loman

Perusopetuksesta valmistuneen Karim Soryn puhe lakkiais- ja kevätjuhlassa 2.6.2017

Arvoisat valmistuvat opiskelijat, opettajat ja juhlayleisö - tervehdys kaikille!

Minä olen Karim Sory. Tässä koulussa minä olen opiskellut peruskoulun tutkinnon. Koko opiskeluajan olen ollut mukana oppilaskunnan hallituksessa, jossa olen tänä vuonna ollut myös puheenjohtaja. Olen saanut olla myös tuutori, joka auttaa uusia opiskelijoita. Kaikki nämä asiat ovat antaneet minulle erittäin hyvän kokemuksen, jota minä en voi koko elämäni aikana unohtaa.

Töölön yhteiskoulun aikuislukiossa on kivaa ja mukavaa opiskella. Tämä koulu auttaa opiskelijoita mielestäni mahtavalla tavalla. Suomessa on korkea koulutustaso ja paljon mahdollisuuksia opiskella ja suurin osa koulutuksista on ilmaisia. Minun kotimaassani Burkina Fasossa kaikki koulutus maksaa. Sen takia monet ihmiset kotimaassani eivät opiskele loppuun vaan koulutus jää kesken. Minun mielestäni se on harmi, sillä koulutus on tosi tärkeä asia elämässä.

Peruskoulun jälkeen minä haluan opiskella ammatillisen perustutkinnon ja sen jälkeen ryhdyn töihin. Olen miettinyt asiaa paljon ja valitsen kiinnostavan ammatin, jossa tulen työskentelemään koko työikäni. Peruskoulutodistus auttaa suunnitelmaani eteenpäin.
Paljon kiitoksia Töölön yhteiskoulun aikuislukiolle. Kiitän rehtoria, opettajia ja henkilökuntaa sekä myös opiskelukavereita.

Lopuksi haluan sanoa teille Burkina Fafasossa puhuttavalla bambaran kielellä näin: "Djâmâlou ânw kâ kâlenke, kânlen le bi mâw gnâtâgâ." Suomeksi se tarkoittaa suunnilleen näin: Yleisö, opiskelu on tärkeää! Koulutus antaa elämään menestystä ja tuo onnistumista!"

Kiitos kaikille!

Ylioppilas Kaisa Takala
Kuva: Jutta Heikkinen

Ylioppilas Kaisa Takalan puhe lakkiais- ja kevätjuhlassa 2.6.2017

Arvoisa rehtori, hyvät opettajat ja koulun henkilökunta, hyvät juhlavieraat, ylioppilaat sekä luvalaiset ja perusopetuksesta valmistuvat!

Ilokseni olen saanut suuren kunnian puhua meidän kaikkien valmistuvien puolesta tässä riemukkaassa ja odotetussa tilaisuudessa. 

Omaan ilooni sekoittuu ripaus haikeutta ja paljon epäuskoa. Haikeutta siksi, että yksi mukava elämänkokemus jää taakse ja epäuskoa siksi, että kymmenien vuosien jahkailujen jälkeen joudun vakuuttelemaan itselleni, että yksi noista vitivalkoisista hatuista on omani.

Pohtiessani mikä taika aikuislukiollamme on, ettei kertaakaan ole tullut mieleenkään keskeyttää opiskelua, niin päädyn aina samaan lopputulokseen. Taika piilee koulumme koko loistavassa henkilökunnassa. Haluan kiittäen jakaa kokemukseni kaikkien meidän juhlijoiden kesken.

Vahtimestarimme Mohamed aina ystävällisesti ja iloisesti tervehtien päästää hissiin ja pitää vaivannäön pahoittelua turhana ja kehottaa käyttämään hissiä useamminkin.

Kansliaan tai kirjastoon mennessä tulee tunne, että siellä odotetaan juuri minua. Enkä tarkoita nyt vain itseäni vaan loistavan, ammattitaitoisen henkilökunnan asenne koskee kaikkia meitä opiskelijoita.

Opettajat oppiaineista riippumatta pitävät innostavia, mielenkiintoisia oppitunteja ja kannustavat opiskelijoita yrittämään parhaansa. Huomasin yllättäen kiinnostuneeni kaikista oppiaineista, vaikkei kaikkiin aika tai puhti täysin riittänytkään.                                                      

Rehtorilla riittää kiireistään huolimatta aina aikaa vaihtaa muutama ystävällinen ja kannustava sana oppilaiden kanssa.

Lisäksi opiskelijoita ovat tukemassa oppilashuollon työntekijät, jotka tarvittaessa auttavat opiskelijoita jaksamaan ja luottamaan omiin mahdollisuuksiinsa.

Henkilökunnan luoma ilmapiiri antaa tunteen, että kaikista välitetään ja kaikkia tuetaan.

Kaikilla meillä opiskelijoilla on takanamme oma koulutaipaleemme, mahdollisesti joskus keskeytynyt ja ehkä useammankin kerran uudelleen aloitettu.

Oma koulutieni on alkanut aikana, jolloin pulpetissa istuttiin ryhdikkäänä ja opettajan kysyessä viitattiin käsi ojossa. Jos opettaja antoi vastausluvan, niin noustiin pulpetin viereen seisten vastaamaan. Kun tulin ensimmäisille aikuislukion oppitunneille, palautuivat kaukaiset koulumuistot mieleen ja olin todella jännittynyt ja epävarma. Suunnittelin piiloutuvani pulpettiin, valitettavasti pulpetit olivat pienentyneet entisajoista. Parin oppitunnin jälkeen rohkaistuin ja uskalsin kysyttäessä varovasti viitata, eikä mennyt kauaakaan, kun olo oppitunneilla oli jo niin kotoisa, että taisi tulla vastattua, vaikkei mitään kysyttykään.

Aikuislukiossamme opiskelijoiden taustat, elämäntilanteet ja iät vaihtelevat. Töiden ja opiskelujen yhteensovittaminen ei itseltäni olisi onnistunut, siksi tunnen ihailua niitä sisukkaita opiskelijoita kohtaan, jotka jaksavat päivästä toiseen kulkea kohti päämääräänsä.

Meillä eläkeläisillä velvoitteet ovat toisenlaiset, on enemmän aikaa lukemiseen ja läksyjen tekoon. Suurin opiskeluja haittaava ongelmamme taitaa liittyä muistiin. Itse olen osallistunut kymmeniin epätieteellisiin muistitesteihin pelaamalla lastenlasten kanssa muistipeliä. Kun aina häviää kolmevuotiaalle pelikaverille, vaikka pelaisi kuinka tosissaan ja voitonvarmana, on todettava, että jotain on muistille vuosien myötä tapahtunut. Ehkä muistettavaa on kertynyt jo liikaa.

Hankaluudet on nyt voitettu ja yksi elämämme päämäärä saavutettu, unohdetaan vaatimattomuus ja ollaan ansaitusti ylpeitä ja iloisia.     

Haluan toivottaa kaikille valmistuville opiskelijoille onnea ja menestystä jatkossakin ja onnistumisia mahdollisissa jatko-opinnoissa. 

90-vuotista taivaltaan vietti viime syksynä pieni suuri ajattelija Nalle Puh. Toistan hänen rohkaisunsa ystävilleen: "Lupaa minulle, että tulet muistamaan, että olet paljon rohkeampi kuin uskot, vahvempi miltä näytät ja fiksumpi kuin luulet."                                                

Olemme kaikki jo todistaneet olevamme rohkeampia, vahvempia ja fiksumpia, mutta luvataan vielä itsellemme jatkaa samalla elämänohjeella.  

Muistorikasta juhlaviikonloppua kaikille!

Vuoden 2016 juhlapuheita

Opettaja Ville Hirvonen
Kuva: Petri Loman

Opettaja Ville Hirvosen puhe lakkiaisissa 2.12.2016

Arvoisa rehtori, kollegat, juhlavieraat ja ennen kaikkea valmistuvat ylioppilaat,

Minun nimeni on Ville Hirvonen ja olen historian ja yhteiskuntaopin opettaja. Pidän suurena kunniana, että saan puhua täällä tänään valmistuville ylioppilaille.

Jos minulla on tässä puheessani jonkinlainen teema, se voisi olla M-juna. Niille teille, joille kyseinen kulkuneuvo on vieraampi, voin kertoa, että M-juna on vuosina 1975-2015 Helsingin ja Vantaankosken väliä kulkenut juna. M-juna oli myös minulle tuttu kulkuväline, sillä asuinhan nuoruuteni Pohjois-Haagassa. Myös monet ystäväni ovat asuneet sekä kouluni ja työpaikkani sijainneet M-junan varrella. M-junaa voisi hyvin verrata käymäänne kouluun, sillä M-juna kiidättää teidät määränpäästä toiseen tietyn aikataulun mukaisesti. Joskus joku teistä saattaa jäädä pois väärällä pysäkillä, mutta onneksi seuraava juna ottaa teidät taas kyytiin ja voitte jatkaa kohti määränpäätänne. Aikuislukiossahan tämä on varsin yleistä, sillä joku on saattanut aloittaa lukio-opiskelut jo vuosia sitten ja noussut myöhemmin junaan kyytiin jatkaakseen opiskeluja koulussamme.

Saattaa olla, että joskus pakkanen pidättelee M-junaa, mutta kun vika saadaan korjattua, jatkuu matka kohti määränpäätä, vaikkakin monesti usean tunnin pakkasessa kyyhöttelyn jälkeen. Aivan kuten teilläkin jokin hankala kurssi saattoi vaatia uusintakokeessa käymistä. Ilmeisesti kuitenkin olette kaikki näistä kokeista muutaman tunnin kyyhöttelynä selvinneet, sillä istutte täällä valkolakki päässä!

Kuten aikuislukiossa opiskelu, niin myös M-junan käyttö vaatii itsenäistä osaamista, sillä teidän tulee itse ostaa omat lippunne ja käyttää niitä lippulaitteessa. Toisaalta jos tarvitsette apua, on M-junan henkilökunta valmiina auttamaan teitä ja tietyissä vaunuissa henkilökunta myy teille lippuja, niin kuin opettajatkin teitä täällä auttavat parhaansa mukaan. M-junaa ei ole automatisoitu, vaan sitä ohjaa kokenut, koulutettu ja suurella sydämellä varustettu kuljettaja, jolle teidän turvallisuutenne on kaikki kaikessa, aivan kuten tämänkin koulun rehtorille.

Kuitenkin kävi niin, että vuonna 2015 M-juna korvattiin P- ja I-junilla, jotka Vantaankosken sijaan jatkoivat aina Helsinki-Vantaan lentokentälle asti. Tutun ja turvallisen M-junan aika oli ohi. Niin myös teidän opiskelunne on tullut tältä erää päätökseen. Vantaankosken sijaan I- ja P-junat kiidättävät matkustajat lentoasemalle, josta he suuntaavat korkeuksiin, uusiin maailmoihin. Niin myös teidän elämässänne alkaa nyt uusi kappale. Joillakin teistä on tarkat suunnitelmat siitä mitä aioitte tehdä seuraavaksi ja lennot ja hotelli varattu jo puoli vuotta sitten, kun taas jotkut teistä ovat vielä epätietoisia tulevaisuudesta ja ottavat lentoasemalta äkkilähdön johonkin mielenkiintoiseen maahan. Älkää kuitenkaan pelätkö, sillä kokemuksesta voin sanoa, että parhaita matkoja ovat juuri ne hetken mielijohteessa ostetut äkkilähdöt.

Riippumatta siitä mihin lentokone teidät kuljettaa, toivotan teille erittäin paljon onnea valmistumisenne johdosta. Toivottavasti muistatte myös tulevaisuudessa meitä opettajia ja koulun henkilökuntaa, sillä me M-junan konduktöörit jäämme ikävöimään teitä ja arvailemaan minkä lentoyhtiön valitsitte ja mille mantereelle suuntasitte. Tuokaa meille tuliaisia kaukomailta ja tervehtikää meitä kadulla jos emme tunnista teitä rusketuksenne vuoksi. Vielä kerran, oikein sellaiset lentokerosiinin katkuiset onnittelut teille kaikille! Kiitos!

Ylioppilas Fabiola Hallberg
Kuva: Petri Loman

Ylioppilas Fabiola Hallbergin puhe lakkiais- ja kevätjuhlassa 3.6.2016

Arvoisa rehtori, hyvät opettajat, juhlavieraat sekä valmistuvat peruskoululaiset, luvalaiset ja ylioppilaat. On suuri kunnia puhua meidän kaikkien valmistuvien puolesta. Jokainen meistä on käynyt erilaisen ja vaiherikkaan tien, joka kulminoituu tähän päivään.

Oma lukiotarinani alkoi vuonna 2008 perinteisellä päivälukiolla. Kävin jo tuolloin koulun ohella töissä ja töiden takia koulunkäyntini kärsi ja keskeytin lukion. 2011 annoin lukiolle uuden mahdollisuuden äitini ja tätini painostuksesta. Kyseinen aikuislukio ei kuitenkaan tuntunut oikealta ja päätin jälleen keskeyttää koulun. Kolmas ja viimeisin yritykseni lukion suhteen alkoi vuonna 2014 täällä Töölön yhteiskoulun aikuislukiossa, erään täältä valmistuneen ystäväni suosituksesta. Oma motivaationi oli huipussaan ja koulun kannustava henki ehdottomasti auttoi eteenpäin.

Haluankin erityisesti kiittää Taija Kujalaa, äidinkielen opettajaamme, joka omalla opetuksellaan ja kannustuksellaan sai minut innostumaan äidinkielen opiskelusta. Olen käynyt englanninkielisen peruskoulun ja äidinkielen opiskelut aiemmissa lukioissa tuntuivat ylitsepääsemättömän vaikeilta ja suorastaan inhosin sen opiskelua. Taijan avulla kuitenkin onnistuin ja menestyin opinnoissa ja sain siitä lisäpuhtia myös muiden aineiden opiskeluun.

Aikuislukiossa yleensä painotetaan oma-aloitteisuutta ja opiskelu on pitkälti kiinni itsestä ja omasta panostuksesta. Muut valmistuvat voivat varmasti yhtyä kanssani siihen, että Tykin opettajat ja muu henkilökunta, kuten kirjaston ja kanslian henkilökunta, ovat aina tukeneet ja ohjanneet opiskeluissa eteenpäin.

Oma usko valmistumisestani on järkkynyt moneen otteeseen. Kotona on kiukuteltu pitkien päivien jälkeen poikaystävälle ja muutamat itkutkin on tirautettu. Koulun ja päivätyön sovittaminen kun ei missään vaiheessa ole ollut helppoa. Vapaa-aika ja sosiaaliset suhteet ovat kärsineet muutaman viime vuoden aikana. En kuitenkaan kadu mitään, en edes hidasta opiskelutahtia, siis todella hidasta, menihän tässä yhteensä kahdeksan vuotta, mutta nyt vihdoin kaikki se kova työ palkitaan.

Kuuluisaa maalaria Pablo Picassoa lainaten: ”Äitini sanoi minulle: "Jos sinusta tulee sotilas, pääset varmaan kenraaliksi. Jos sinusta tulee munkki, niin pääset vielä paaviksi." Mutta minusta tulikin maalari ja minä päädyin Picassoksi” Nyt meistä on tullut ylioppilaita, ja meillä on mahdollisuudet vaikka mihin, jos itse niin tahdomme. Ollaan ylpeitä tämänhetkisistä saavutuksistamme ja tulevasta menestyksestämme.

Ilmapiiri täällä juhlasalissa on odottava ja tunne sanoinkuvaamaton, saamme pian ylpeinä nostaa lakin päähän ja kutsua itseämme ylioppilaiksi. Täten haluan lämpimästi onnitella kaikkia tuoreita ylioppilaita sekä peruskoululaisia ja luvalaisia. Me tehtiin se!

Vuoden 2015 juhlapuheita

Rehtori Marja-Leena Ruha-Tuomola
Kuva: Jutta Heikkinen

Rehtori Marja-Leena Ruha-Tuomolan puhe lakkiaisissa 4.12.2015

ARVOISAT YLIOPPILASKOKELAAT, HYVÄ JUHLAYLEISÖ,

OPETTAJA- JA KOULUN KOKO HENKILÖKUNTA

Tervetuloa viettämään yhteistä juhlahetkeä tänne perinteikkääseen Töölön yhteiskoulun aikuislukioon!

Näin itsenäisyyspäivän aatonaattona kysyn itseltäni, onko oman elämäni aikana milloinkaan maailmanmeno vaikuttanut näin hämmentävältä, epävarmalta ja ajoittain jopa hätkähdyttävän muuttuneelta kuin tänä päivänä. Epävarmuus kuuluu keskusteluissa, tapaamisissa ja se välittyy meille monin eri tavoin sosiaalisen median kautta.

On mahdotonta tietää, miten muutokset tulevat meitä koskettamaan. Muutosten suuruutta on vaikea havaita ja ymmärtää. Kysynkin, miten onnistumme antamaan opiskelijoille mahdollisimman realistisen kuva maailmasta ja muutoksesta. Ja toisaalta, miten oppia tunnistamaan ne asiat, jotka tällä hetkellä ovat meillä hyvin.  Maailmanmenoa voi pohtia myös runoilijan sanoin:

“…katseleminen kiviseltä tasangolta tielle, jota pitkin oli tullut, ei ole samaa kuin tiellä kulkeminen; näköala muuttuu vain matkan mukana: vasta kun tie on äkkiä ja yllättäen … kääntynyt tai laskenut tai noussut, vasta sitten voi nähdä kaiken sen, mitä ei olisi voinut nähdä toisesta paikasta.” (Baldwin James)

Itselleni ajatelma merkitsee ajan kulkua, historiaa, nykyhetkeä ja huomista. Se merkitsee muuttumista, oppimista ja jopa viisastumisen mahdollisuutta. Se kertoo myös siitä, miten vähän voimme nähdä seuraavassa hetkessä tapahtuvaa ja kuinka harvoin voimme etukäteen tulevaa harjoitella, saati ennakoida omaa reagointiamme.

Hyvät ylioppilaskokelaat, toivottavasti te olette saaneet kokea myönteisiä tiedollisia,  taidollisia ja tunteisiinkin liittyviä muutoksia opiskelun tuomisina Töölön koulutalossa kulkiessanne ja rappusia ylös alas vaeltaessanne.

Jokaisen teidän matkanteko on ollut erilainen, eri vaiheesta alkanut ja eripituinen. Tiedätte myös sen, että aikuislukiossa uusi alku on aina mahdollinen. Liian myöhään ei ole koskaan, kesken jäänyt on vain kesken.  ”…tulevaisuus ei tule, se ei ole luonnonvoima kuten tulva tai maanjäristys, vaan me teemme sen omien valintojemme kautta.” (Ritva-Sini Merilampi)

Te valkolakkinne saajat tiedätte, että iltapainotteinen, paljon omaa vastuuta vaativa  opinpolku saattaa tuntua arvaamattomalta ja ajoittain raskaaltakin.

Ennakkoon ei voinut tietää, mitä opiskeluvelvoitteita äidinkieli, englanti, matematiikka, ruotsi, historia ja kaikki muut aineet toivat tullessaan, mutta uskalsitte  aloittaa ja lähteä liikkeelle. Toivon, että olemme voineet riittävästi innoittaa teitä kohtuullisen työllistävään uuden oppimiseen tässä kotoisaksi mainitussa oppimisympäristössä.

Tiedustelin taannoin opiskelijoilta minkälaisia ajatuksia heille tuli koulustamme mieleen. Äsken mainitsemani kotoisuus oli yksi palautteista. Lisäksi opiskelijat totesivat koulumme olevan kuin ”yhtä  suurta perhettä kaikki”.  Toisen mukaan ”toinen koti ihan kirjaimellisesti”, koska hän sanoi viettävänsä suurimman osan vapaa-ajastaan koululla; toiselle koulumme on ”elämäntapa”ja eräälle ”Töölö on kuin oma entinen koulu Somaliassa”, jollekin taas ”museo jossa opiskellaan aina” ja toiselle ”juoksukilpailu, jossa on hauskaa”.      

Mukavahan näitä viestejä oli rehtorin lueskella.

Tämän syksyn kokemuksen vahvistamana, opettajakunnan  ja muun henkilöstön  osaamisen tuntien  väitän, että täällä Töölössä on tulevaisuuspoluille tähyäville opiskelijoille todellinen kutsuva vaihtoehto. Opiskelijan palautteen sanoin: ”On ilo tulla kouluun missä opiskelijoita arvostetaan.” Te, valkolakkinne saavat valmistuvat opiskelijamme, tekin saatte tulla takaisin – kertaamaan, opiskelemaan jotakin uutta ainetta tai päivittämään osaamistanne.

Opetusministeri kannusti marraskuun lukiopäivillä kuulijoita rohkeasti tekemään uudistuksia ja omista kouluista kokeilulukioita!  Hänen mukaansa meillä kaikilla on osaamista. Arvelin ministerin tarkoittavan Töölön koulun väkeä, sillä meillähän tartutaan toimeen aikailematta. Onneksi meillä on tämän lukuvuoden aikana tilaisuus tehdä uudet opetussuunnitelmat kaikille kouluasteillemme ja kehitellä uusia, rohkeita koulukohtaisia vaihtoehtoja ministerin sanojen innoittamana.  

Yhteiskunnan tasolla ei kaikkea muutoksen vauhtia voi edes aavistaa. Yksi työtehtävä häviää mutta toisia tulee tilalle. Vuosi sitten Helsingin Sanomat teetti kyselyn tulevaisuuden osaamistarpeista ja ammateista. Vastaajina oli niin yritysten kuin oppilaitostenkin edustajia. Artikkelin mukaan tulevaisuudessa tarvitaan seuraavanlaisia ammatteja:  kärsivällistäjä, inspiraattori, ekopoliisi ja ajattelija.

Kärsivällistäjä elvyttäisi pelaamisen uuvuttamat aivot, inspiraattori valaisisi ihmisiin voimantunnetta, ekopoliisi huolehtisi ekotaseesta ja ajattelijan työhön kuuluisi ratkaista ongelmia ja olla positiivinen henkilö.

Koulumme opettajakunta ei vielä tiedä, mutta paljastan sen nyt, että meidänkin koulu on nyt sitten ministerin esittämä kokeilulukio ja ensi syksyn uusiin opetussuunnitelmiin kehitetään integroivat oppiaineet ainakin tuon inspiraattorin ja ajattelijan  opintopolkua varten. Sellaisilla henkilöillä olisi näinä aikoina hyvä työllisyystilanne, sillä ei olisi pahitteeksi, jos meitä ympäröisi tuollainen voimantunteen valaja tai ongelmia ratkaiseva ajattelija, joka olisi samalla positiivinen henkilö. (HS elokuu 2014) Näillä uusilla opintosuunnilla koulumme voisi erottautua muista ja nykytermein ilmaistuna profiloitua ja luoda oman brändinsä.

Tätä uudistuvaa aikaa odotellessa haluan nyt esittää lämpimät kiitokset kaikille teille lähteville opiskelijoille, läheisillenne ja oman kouluni ansiokkaalle opettaja- ja henkilökunnalle. Olen ylpeä henkilökuntamme osaamisesta, uudistumishaluisuudesta,  venyvästä sinnikkyydestä, rohkeudesta tutustua uusiin yllättäviinkin tehtäviin. Teidän kanssanne on niin kotoisaa täällä Töölössä.

Hyvät kuulijat – Iloa, valoa juhlahetkeen ja levon suomaa itsenäisyyspäivää kaikille! Päätän puheeni Outi Junellin esittämään ajankohtaiseen runoon teoksesta Idän ja lännen runoutta.

 

Oi etäisyydet

olette tyhjiä kuiluja

sokeita rotkoja

pystysuorien linnoitusten vallihautoja.

Mutta rakkaudelle ovat tarpeen polut

kadut ja valtatiet

portit joista kulkea

ja kohdata. 

Ja jos ei polkuja ole eikä valtateitä

niin ovat metsät, kentät ja kukkulat

käydä kompastellen vaikka,

jotta toisemme löytäisimme ja kohtaisimme.

 

Mutta täällä on muurit.

Täällä vartijat.

Missä ovat sillat sinun luoksesi

yli sokeitten rotkojen, jokien, vallihautojen?

Onko rakkaus liian vähän

että kaikki sulut väistyisivät?

Että vartijat tervehtisivät

kuin valtakunnan vaakunaa

jossa on punainen nauha

ympäri maapallon?

 

Oi tuleva

oi rajaton maailma

siellä tämän rakkauden olisi täytyttävä.

Semjon Kirsanov (Idän ja lännen runot, Weilin & Göös, 1963)

Opettaja Tiina Korkiakangas
Kuva: Jutta Heikkinen

Opettaja Tiina Korkiakankaan puhe lakkiaisissa 4.12.2015

Arvoisa ylioppilas, koulumme rehtori, opettajakollegat, koulun muu henkilökunta sekä ylioppilaan vanhemmat ja läheiset.

Viime viikolla Helsingin Sanomien kulttuurisivuilla oli suurilla kirjaimilla kirjoitettu kysymys ”Missä sivistys?” (HS 27.11.2015). Aiemmin syksyllä toimittaja Salusjärvi ilmaisia kolumnissaan syvän huolensa siitä kuinka Suomessa kärsitään sivistyksen puutteesta (YLE Ykkösaamun kolumni 1.10.2015, Aleksis Salusjärvi ”Kun sivistys lakkaa, lopputuloksena on kaaos”).

Näitä puheenvuoroja lukiessani ajattelin sinua, uusi ylioppilas. Ajattelin sinua suurella lämmöllä ja ylpeydellä. Sillä sivistys, se on sinussa. Sivistys on tänään täällä, läsnä tässä juhlasalissa. Näen sitä edessäni runsaasti.

Arvon ylioppilas, sinä omaat nyt laajan yleissivistyksen. Olet lukion aikana opiskellut vähintään 44 erilaista kurssia. Näillä kursseilla olet perehtynyt vähintään kahteentoista eri oppiaineeseen. Pystyt kommunikoimaan vähintään kolmella eri kielellä. Kuuntelet luontevasti kun opiskelijatoverit kommunikoivat jollakin niistä 42 eri äidinkielestä joita kouluyhteisössämme puhutaan. Pystyt keskustelemaan siitä miksi geneettinen biodiversiteetti on populaatiolle tärkeää, siitä kuinka litosfäärilaattojen liikkeet aiheuttavat erilaisia endogeenisiä ilmiöitä, kuinka Ranskan vallankumouksesta periytyvät monet modernin demokratian keskeisimmistä arvosta sekä mahdollisesti myös siitä miksi romaanisissa kielissä sivulauseessa käytetään subjunktiivia indikatiivin sijaan.

Ja nyt niiden lukemattomien koulun penkillä vietettyjen iltojen, kaiken sen sinnikkään aherruksen jälkeen, sinut on julistettu ylioppilaaksi. Olet ylioppilastutkinnon suorittamisen merkiksi laittanut juuri päähäsi samettisen, mustavalkoisen ylioppilaslakin. Lakin joka asetettiin kaltaiseesi sivistyneeseen päähän ensimmäisen kerran Suomessa yli kaksi sataa vuotta sitten. Lakin jota koristaa kullanvärinen lyyra ja laakeriseppele, nuo ikiaikaiset sivistyksen tunnukset. Tunnukset jotka viittaavat antiikin kreikan Apollon taruun yli kahden tuhannen vuoden taakse. Olemme laulaneet sinulle latinaksi ”Gaudeamus igitur”, tuon perinteisen akateemisen nuorison tunnussävelen.

Ja kohta, sinä laajasti yleissivistynyt ylioppilas, poistut samettisine lakkeinesi tuohon ulkomaailmaan. Siellä jo kaivataan kaltaistasi sivistynyttä keskustelijaa, laajan näkökulman omaavaa sillanrakentajaa.

Mutta jos joskus käy niin, että unohdat jotain Töölön yhteiskoulun aikuislukiossa oppimaasi, älä huolestu. Se on normaalia. Sillä erään määritelmän mukaan ”Sivistys on mukautuva ja harjoitettu mielentila joka syntyy, kun kaikki on kerran tiedetty ja jälleen unohdettu”.

Joten, hyvä ylioppilas, jatkathan sinnikkäästi valitsemallasi sivistyksen tiellä. Tätä toivomme hartaasti me opettajat sekä ympäröivä yhteiskunta. Tämä tie voi myös viedä sinut menestyksekkääseen tulevaisuuteen. Sillä, esimerkiksi Valtioneuvoston kanslian selonteon mukaan tulevaisuuden menestystekijöitä ovat sinnikkyys ja sivistys.

Lisäksi, kuten Lichtenberg, tuo viisas tiedemies ja satiirikko sanoi: ”Unohdan suurimman osan siitä mitä olen lukenut, aivan kuten siitä, mitä olen syönyt; tiedän kuitenkin, että molemmat ovat yhtä välttämättömiä mieleni ja ruumiini säilymiselle.”

Arvon ylioppilas, ota vastaan lämpimät onnitteluni ja syvimmät kiitokseni ahkeruudestasi. Buena suerte (espanjaa, suom. käännös ”Onnea matkaan”)

Ylioppilas Anette Holmström
Kuva: Petri Loman

Ylioppilas Anette Holmströmin puhe lakkiaisjuhlassa 4.12.2015

Arvoisa rehtori, hyvät opettajat ja juhlavieraat sekä tuoreet ylioppilaat ja perusopetuksesta valmistuvat.

Nykymaailmassa tuntuu olevan kiire joka paikkaan. Kiire ulottuu jokapäiväisestä elämästä aina elämän suurimpiin valintoihin.

Aloittaessani päivälukiossa noin kolme ja puoli vuotta sitten minusta tuntui, etten pysy tässä kiireessä mukana. Jotkut nauttivat ripeätahtisesta elämästä, mutta itselleni se ei millään sovi. Opinpolku tuntui pikemminkin moottoritieltä. Lukion suorittaminen tuntui mahdottomalta.

Yritin etsiä itselleni sopivaa ammattikoulualaa tai vaihtoehtoista tapaa suorittaa lukio – mitä tahansa, millä saisin toisen asteen koulutuksen suoritettua. Kaikkiin näihin vaihtoehtoihin kuitenkin liittyi se sama kiire ja painostus, joka tuntui päivälukiossakin.

Vaihdoin Töölön yhteiskoulun aikuislukioon puolitoista vuotta sitten sillä asenteella, että tämä on minun viimeinen mahdollisuuteni. Aikuislukio mahdollisti minulle polkuni kulkemisen itselleni sopivaan tahtiin ja tuki minua joustavilla mahdollisuuksilla silloin, kun matkanteko tuntui vaikealta. Kursseja sai suorittaa itsenäisesti tenttimällä ja aikatauluissa joustettiin aina, kun oli sille tarvetta. Tiesin opiskellessani, että mikä tahansa ongelma eteeni tulisikaan, Töölön yhteiskoulun aikuislukiossa pääsisin kyllä siitä yli.

Haluaisin kiittää saamastani tuesta ja neuvoista erityisesti opintosihteeri Jutta Heikkistä, opintokoordinaattori Petri Lomania ja koulukirjastonhoitaja ja opintoavustaja Pipsa Rantaa. Jutalta ja Petriltä sain kansliasta aina ystävällisiä ja innokkaita neuvoja. Pipsa kannusti minua aina käydessäni koulun kirjastossa ja palauttaessani tai lainatessani kirjoja. Hän kyseli, miten kokeet olivat menneet, kuunteli ja kertoi omia kokemuksiaan. Haluan myös kiittää kaikkia minua opettaneita opettajia. Olitte kaikki omilla tavoillanne innostavia ja hyviä opettajia ja teitte oppiaineestanne mielenkiintoista opiskeltavaa.

Olen oppinut lukioaikanani valtavasti niin koulussa kuin sen ulkopuolellakin. Olen nyt hurjasti lähempänä aikuisuutta kuin lukion aloittaessani. Opin Töölön yhteiskoulun aikuislukiossa opetettavien kiehtovien ja sivistävien aineiden lisäksi muun muassa sen, että vanha sanonta ”Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää” pitää paikkansa paremmin kuin olisin toivonut. Viime vuonna keskeytin muutaman kurssin, pakko myöntää että joskus jopa laiskuudesta johtuen, ja nyt loppuvuodesta niiden kanssa meinasi tulla kiire. Nyt tiedän tulevaisuudessa paremmin.

Suurin osa päivälukion kanssani samaan aikaan aloittaneista valmistui jo tämän vuoden keväällä. Päivälukiossa suoritettava kurssimäärä on huimaavat 75. Täällä aikuislukiossa minä suoritin 50 kurssia. Koen suorittaneeni ylioppilastutkinnon omilla ehdoillani, käyttäen siihen sen verran aikaa ja voimavaroja kuin halusin ja pystyin, ja arvosanani olivat suurimmaksi osaksi hyviä. Oli kursseja suoritettuna sitten maksimi- tai minimimäärä ja olivat arvosanat sitten mitä tahansa, olemme nyt kaikki täällä ylioppilaita. Kuten isäpuoleni aina sanoo, tärkeintä on päästä eteenpäin. Hänen kanssaan samoilla linjoilla oli Konfutse sanoessaan ”Kunniakkainta ei ole olla kaatumatta, vaan nousta joka kerta ylös.”

Olitpa siis minkä ikäinen tahansa ja halusitpa sitten kompuroida, ryömiä tai juosta kohti ylioppilastutkintoa, aikuislukio varmistaa sen, ettei se koskaan ole liian myöhäistä – ettei ylioppilastutkinnon, opiskelun ja sivistyksen ovi sulkeudu koskaan.

Lämpimät onnittelut kaikille vastavalmistuneille. Saamme kaikki olla ylpeitä itsestämme ja toisistamme.

Vuoden 2014 juhlapuheita

Rehtori Marja-Leena Ruha-Tuomola
Kuva: Jutta Heikkinen

Rehtori Marja-Leena Ruha-Tuomolan puhe lakkiaisissa 5.12.2014

Hyvät valmistuvat opiskelijamme, teidän perheenne ja läheisenne, hyvät opettajat ja koulumme koko henkilökunta!

Tervetuloa viettämään lakkiaisjuhlaa ja samalla itsenäisyyspäivän aattoa tänne Töölön yhteiskouluun.

Tähän juhlailtaan valmistautuessani muistui oma ylioppilasvuoteni jopa hieman haikeana mieleeni. Omaa lukioaikaani innoitti latinan kielen opiskelu ja erityisesti erilaiset menneen maailman tarinat, runot ja elämänohjeet.  Opettajamme – lähes 40 vuotta sitten – puhui tunnilla filosofi Simonideesta, jonka kerrotaan eläneen noin 500 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Tarinan mukaan seurue oli palaamassa laivalla retkeltänsä mukanaan kaikenlaista tavarapaljoutta. Myrsky nousi yllättäen ja merenkulkijat ryhtyivät hädissään keräämään hankkimiaan tavaroita pyrkien samalla ratkomaan minkälaisen tavarasäkin kanssa jaksaisi aalloissa uida haaksirikon uhatessa. Vain filosofi Simonides seisoi tyynenä tavaroita keräämättä. Tuota ihmeteltiin ja kysyttiin, miksi hän ei nyt kiirehdi tavaroitaan keräämään. Kertomuksen mukaan hän vastasi: ”Omnia mea mecum porto.” Eli ”Kaiken mukanani kannan”. Toisin sanoen kaikki se, mikä hänelle oli tärkeää ja arvokasta, kulki hänen mukanaan omassa päässään, ajatuksissaan, tietämyksessään.

Simonideen kerrotaan olleen yksi tuon aikakauden Kreikan ns. seitsemästä viisaasta.

Tuo latinan tunti vaikutti merkittävästi omaan elämääni - tai niin haluan uskoa.  Joka tapauksessa innostukseni ylioppilastutkinnosta selviytymiseen meni monen muun asian edelle ja into laajeni elämänlevyiseen opiskelutahtoon. Ajattelin silloin ja yhä edelleen, että opiskelemalla, lukemalla, omaa ajattelua vaivaamalla ja onnistumiseen itseään innostamalla voisi sitten vaikka Kreikan viisaan tavoin saavuttaa sitä yleissivistyspääomaa, joka kannattelee  olosuhteista ja ympäröivän yhteiskunnan nopeista muutosmyrskyistä huolimatta.

Tällaisia muutosmyrskyjä meillä riittää ja erityisesti tämän syksyn myrskyistä moni on koskettanut koulumaailmaa. Opiskelijakohtaisia valtionosuuksia leikataan, kouluja lakkautetaan tai yhdistetään suuremmiksi, tehokkaiksi kokonaisuuksiksi, henkilöstöä lomautetaan myös kouluissa ja YT-neuvotteluita käydään, uusia opetussuunnitelmia työstetään nopeassa tahdissa uudistusaikataulun velvoittamana, koulukiinteistöjä remontoidaan sähköisiä ylioppilaskirjoituksia varten.  Samanaikaisesti valmistellaan toisen asteen koulutuksenjärjestämislupa-anomuksia, joihin liitetään harras toive, että oma koulu saisi säilyttää asemansa myös seuraavien vuosien aikana. Lisäksi aikuislukiokouluttajia hämmentää uusi lukiokoulutuksen tuloksellisuusrahoitussuunnitelma, joka vähentäisi entisestään taloudellisia toimintaedellytyksiä. 

Suunnitelmia, lausuntoja ja valmisteluita on tehty ja on tehtävä tulevasta tietämättä. Näissä maankamaran syysmyrskyissä ei Kreikan filosofin tyyneys ja levollisuus ole pitkään viivähtänyt yhdenkään rehtoriparan poskipäillä.

Erityisesti aikuislukionkoulutuksen järjestäjänä on joutunut arvioimaan oman työsarkansa merkittävyyttä niin yksittäisen työntekijän, opiskelijan kuin yhteiskunnallisen vaikuttavuuden tasolla.

On pitänyt kysyä: Keitä olemme, mihin pystymme ja mikä on unelmamme?

Entä jos -  90 vuotta sitten aikuiskoulutuksen uranuurtajat - Yrjö ja Hilma Jahnsson eivät olisi aloittaneet omin varoin järjestämään ja kustantamaan aikuisten iltalinjaa, sellaista, jossa oli mahdollisuus opiskella niiden, joilla ei silloiseen maailmanaikaan ollut opiskelupaikkaan vaihtoehtoja tarjolla?
Entä jos nyt – 90 vuotta myöhemmin – me kaikki Jahnssoneitten perilliset, työn jatkajat ja uudistajat –  aikuislukiokoulutuksen järjestäjät eri puolilla Suomea – luovuttaisimme, kun uudet lukiokoulutuksen tuloksellisuusrahoitussuunnitelmat tai muut muutosmyrskyt uhkaavat toimintaamme?

Tänä päivänä aikuislukioiden tehtäväkenttä on entistä monimuotoisempi, monikulttuurisempi ja vaativampi.  Koulutuksen järjestäjän perustehtävä ei uusien mahdollisuuksien, uusien alkujen tarjoajana tai syrjäytymisen ehkäisijänä ole vuosikymmenten saatossa hävinnyt. Myrskyjenkin keskellä kouluväki tietää oman tehtävänsä. 

Valmistuvat opiskelijamme, jokaisella teistä on ollut omat tavoitteenne ja omat lähtökohtanne tänne tullessanne. Tarvitsitte joitakin Rohkeus-askeleita, joku vähän enemmän kuin toinen ja pala teidän omaa unelmaanne toteutuu tänään.

Mistä sitten on koulumme unelma tehty?

Saimme Jahnssonin pariskunnalta henkisenä perintönä unelman yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden toteuttamisesta erityisesti koulutuksen avulla. Meidän unelmamme on saada jatkaa tätä perintöä täällä koulussamme eri ikäisten, eri kulttuureista, eri elämäntilanteista tulleiden opiskelijoiden kouluyhteisönä.

Hyvä juhlaväki!

Tällaisen illan tunnelmissa on hyvä miettiä mistä itse kukin saa olla kiitollinen, täällä itsenäisessä maassamme.

Koulun rehtorina olen kiitollinen teistä opiskelijat – siitä, että valitsitte juuri meidän koulumme opiskelupaikaksenne ja jaksoitte sinnikkäästi viedä opintonne loppuu. Te mahdollistitte meille kaikille myös tällaisen yhteisen juhlahetken.

Olen kiitollinen teistä opettajat, jotka arjen opetustyön lisäksi paneudutte uusiin haasteisiin, koulun kehittämistyöhön ja uskotte yhteiseen koulutustehtäväämme. Olen kiitollinen koko koulumme henkilökunnasta. Kaikesta siitä työstä mitä itsenäisesti, oma-aloitteisesti ja pontevasti edistätte tämän opiskelu- ja työyhteisön hyväksi.

Innostakoon  Tommy Tabermannin runonsäe meitä ottamaan omia Rohkeus-askeleitamme   muutosmyrskyjen myllerryksessä ja tarvittaessa rymistelemään vaikka päin seiniä. On niitä seiniä ennenkin kaadettu. Eli ”Ei ole olemassa muureja on vain siltoja. Ei ole olemassa suljettuja ovia on vain portteja.”

Lämpimät onnittelut kaikille teille nyt valmistuvat opiskelijamme! Levollista Itsenäisyyspäivää meille kaikille!

Ylioppilas Mimi Kuhlman
Kuva: Jutta Heikkinen

Ylioppilas Mimi Kuhlmanin puhe lakkiaisjuhlassa 5.12.2014

Tervetuloa arvoisa juhlaväki, tulevat uudet ylioppilaat, opettajat, rehtori, oppilashuollon työntekijät, perheet ja ystävät, sekä Tasavallan presidentti Sauli Niinistö- joka tosin facebook kutsustani huolimatta ei päässyt paikalle.

Pienenä tyttönä kun kaveriporukassa tuli kysymys, johon kukaan meistä ei tiennyt vastausta – niin sanoin aina ”Mennään kysymään mun äidiltä – se on ylioppilas”

Opiskeluprosessi on varmasti ollut meille jokaiselle oma matkansa. Me lakin saajat olemme kirjava kattaus erilaisia tarinoita, joista jokainen saa tänään eräänlaisen päätepisteen ja on samalla avaus uuteen.

Jotkut ovat kolmen ällän oppilaita, itse olen kolmen aloituksen lukiolainen. Ensimmäistä kertaa aloitin lukiossa käymisen vuonna 2000, seuraava yritykseni oli 2004. Kolmas, ja näköjään viimeinen, alkoi vuonna 2011. Ja toivottavasti päättyy tänään.

Mielestäni kaunein lahja jonka opettaja voi oppilaalleen antaa on: innostuksen ja mielenkiinnon kipinä oppinainetta ja oppimisita kohtaan. Uskon tämän tapahtuneen teillä jokaisella jonkin oppinaineen kohdalla. Itselläni se tapahtui yhteiskuntaopin osalta ja tahtoisinkin henkilökohtaisesti kiittää vielä opettajaani Jaana Uittia tästä.

Kiitokset suomalaiselle koulujärjestelmälle mahdollisuudesta saada ilmaista ja korkealaatuista opetusta, jolloin varallisuudesta riippumatta voi kouluttautua hyvnkin pitkälle.

Onnea meille valmistuville tästä hienosta saavutuksesta ja vielä kiitokset päteville opettajille, rehtorille ja asiantunteville oppilashuollon työntekijöille.

Opettaja Minna Fabritius
Kuva: Jutta Heikkinen

Opettaja Minna Fabritiuksen puhe lakkiaisissa 5.12.2014

Arvoisat ylioppilaat, (nythän teitä voi jo kutsua sillä nimellä!) Olemme tänään täällä juhlimassa teitä. Nimeni on Minna Fabritius ja opetan ruotsia. Olen saanut kunnian lausua teille muutaman sanan. Lupaan pitää puheeni lyhyenä ja olla tässä vain pienen hetken :)

HETKISTÄ koostuu elämämme. Jokainen pystyy omassa elämässään aika paljon päättämään, mihin ja miten hetkiään käyttää. Te olette päättäneet käyttää ison liudan hetkiä opiskeluun. Se on upea asia! Toivottavasti olette kokeneet monta oivalluksen ja ilon hetkeä.

Jokainen hetki ei varmastikaan ole ollut riemujuhlaa; voihan opiskelu välillä olla hieman puuduttavaltakin tuntuvaa työtä (vai mitäs sanotte?). Opiskellessanne teistä on varmaankin joinain päivinä tuntunut siltä, että jokainen hetki tuntuu pitkältä. Kello lähenee iltakahdeksaa ja oppitunti vain jatkuu ja jatkuu… Mutta tiedättekö, juuri se, että olette sisukkaasti jaksaneet ne tylsimmätkin hetket (ruotsintunneillahan niitä ei ole!) ja vieneet läpi koko tämän paketin... Juuri sen ansiosta te tänään olette täällä, ja tuosta taidosta viedä asiat kunnialla loppuun on teille varmasti suurta hyötyä jatkossakin.

Monella teistä on opiskelujen lisäksi muitakin isoja asioita elämässä: Toisilla on perhe, toisilla töitä, kuulemani mukaan joillakin on jopa kokopäivätyö. Jollakulla on aiemmista opinnoista vierähtänyt useampi hetki, jotkut taas ovat syystä tai toisesta aiemmin keskeyttäneet opintonsa ja tulleet nyt jatkamaan. Osa teistä opiskelee kaksoistutkinnossa eli suorittaa sekä ammatillisen tutkinnon että tämän ylioppilastutkinnon. Suurimmalla osalla teistä onkin ollut tavanomaista enemmän urakkaa opintojen ja muun elämän yhdistämisessä, mutta olette onnistuneet upeasti!

Elämänsä hetkiä voi tosiaan käyttää hyvin monella tapaa ja teidän valintanne on ollut arvokas; olette päättäneet käyttää hetkiänne ja aikaanne uuden oppimiseen, itsenne kehittämiseen, tutkinnon suorittamiseen, päänne ja sydämenne sivistämiseen. Meille opettajille olette antaneet hienoja hetkiä, kun olette yrittäneet parhaanne, onnistuneet, osoittaneet aktiivisuuttanne ja ihan vaan olleet omina upeina itsenänne oppitunneilla mukana.

Lämpimät onnittelut teille saavutuksenne johdosta ja hyviä tulevia elämän hetkiä teille jokaiselle. Kiitos.

Ylioppilas Petteri Mäntymaa
Kuva: Jutta Heikkinen

Ylioppilas Petteri Mäntymaan puhe lakkiais- ja kevätjuhlassa 30.5.2014

Arvoisa rehtori, hyvät opettajat, juhlavieraat, sekä tietenkin uudet ylioppilaat ja perusopetuksesta valmistuvat.

Tunnelma tällä hetkellä on sanoin kuvaamaton. Ei vain siksi, että tämä on meille kaikille hieno saavutus. Vaan myös siksi, että se on hieno mahdollisuus. Tuntuu, kuin olisin avannut sellaisen oven, jonka takaa avartuvaa näkymää en ole voinut unissanikaan kuvitella.

Aloitin lukion ensimmäisen kerran vuonna 2001. Kun paria vuotta myöhemmin keskeytin, tuntui silloin siltä kuin se tie elämässä olisi nyt sulkeutunut, ja olisi vain valittava toinen. Valitsinkin, eivätkä nämä vuodet kaupan alalla sekä myynnin ammattitutkinnon parissa ole hukkaan menneet, mutta ontto tila sydänalassa ei ottanut täyttyäkseen. Siitä alkoi hiljalleen ajatus kypsyä teoiksi. Vuosikymmen myöhemmin jo raottaessani tämän koulurakennuksen ovea, askeleeni alkoi keventyä. "Ehkä tämä sittenkin tästä", ajattelin.

Aikuisopiskelu olikin sitten kaikkea muuta kuin osasin kuvitella. Elämän eri osa-alueiden, työn, opintojen ja sen pienen sivuseikan nimeltä vapaa-aika, yhteensovittaminen ei toki ollut helppoa. Vaikeuksia tuntui tulevan vastaan tuon tuosta, mutta tiukassakin mäessä pystyi opinto-ohjaajien ja opettajien tukeen aina luottamaan. Vuorovaikutuksen ilmapiiri, joka tässä koulussa vallitsee on todella ainutlaatuinen. Tunsin nauttivani aitoa luottamusta, joka entisestään kasvatti motivaatiotani pyrkiä opiskelussa eteenpäin.

Ihmiselle, sosiaalisena olentona, mikään ei ole yksilösuoritus. Jokainen opiskelija on tuonut tähän opiskeluympäristöön jotain ainutlaatuista. Saattaa vain ihailla tuota kaunista kuvaa minkä eri ikäryhmistä, kulttuureista ja taustoista koostuvasta mosaiikki muodostaa. Monille vain kaukaisilta ideoilta tuntuvat teemat ovat tässä koulussa arkipäivää. Avoin, tasa-arvoinen, monikulttuurinen oppimisympäristö -- sanomattakin arvokas kokemus

Kiitos siis kuuluu, meidän kaikkien puolesta, niin perheillemme ja rakkaillemme, kuin koko koulun henkilökunnalle. Ties minkälaisen oven kukin seuraavaksi edestään löytää!

Näytelmäkirjailija Tom Stoppardin sanoin "Jokainen uloskäynti on samalla sisäänkäynti jonnekin muualle". Jotain mitä täältä lähtiessämme voimme jokainen säilyttää mielessämme.

Onnea teille valmistuneille, joiden kanssa saan ylpeänä tässä ovensuussa seisoa!

Hardi Osman Mohammed
Kuva: Petri Loman

Perusopetuksesta valmistuneen Hardi Osman Mohammedin puhe lakkiais- ja kevätjuhlassa 30.5.2014

Hyvä juhlayleisö, valmistuvat opiskelijat  ja opettajat!

Olen Hardi Osman. Tänä keväänä yksi tavoite toteutui ja valmistuin Töölön yhteiskoulun aikuislukiosta peruskoulusta.

Kotimaassani Irakissa opiskelin vain muutaman vuoden kurdinkielistä peruskoulua. Kun tulin Suomeen osasin lukea vain kurdinkielisiä kirjaimia, jotka muistuttavat arabiaa.

Opiskelu Suomessa oli hyvin erilaista. Piti oppia uudet kirjaimet ja lukemaan tekstejä vasemmalta oikealle - eikä oikealta vasemmalle niin kuin kurdin kielessä. Aluksi se oli vaikeaa!

Kun olin lapsena peruskoulussa Irakissa, opettaja sai lyödä oppilaita. Töölössä kukaan ei ole lyönyt minua! :) Irakissa opettajaa piti pelätä, täällä opettajat auttavat ja ovat tosi ystävällisiä.

Silloin Irakissa oli tosi paljon kokeita ja asioita piti opiskella yksin. Jos halusit opettajalta enemmän apua, piti maksaa opettajalle, että hän auttoi sinua. Täällä ei ole tarvinnut maksaa opettajille avusta.

On ollut tosi mukavaa opiskella täällä! Maahanmuuttajille on tosi tärkeää, että saa opiskella suomen kieltä ja muita tärkeitä asioita, esimerkiksi suomalaista kulttuuria, historiaa ja yhteiskuntaa.

Jos opiskelu on tuntunut vaikealta, olen heti pyytänyt opettajilta apua. Sen takia opiskelu on sujunut hyvin, vaikka en ole opiskellut äidinkielellä.

Tällä hetkellä olen töissä ja yritän päästä ammattikouluun.  Elämässä on tärkeää päästä eteenpäin.

Haluankin sanoa kiitos tälle koululle ja  Suomen valtiolle, että teitte tämän mahdolliseksi!

Lopuksi haluan toivottaa teille kaikille oikein hyvää kesää ja menestystä elämässä kurdin kielellä: hiwam waia hawineki xosh bo hamu laiak baxoshi bibanasar.

Kevään 2014 ylioppilaita
Kuva: Petri Loman

Rehtori Marja-Leena Ruha-Tuomolan puhe lakkiais- ja kevätjuhlassa 30.5.2014

Arvoisat ylioppilaskokelaat ja perusopetuksen päättävät opiskelijat, hyvä juhlayleisö ja koulumme henkilökunta!

Tervetuloa juhlailtaamme tänne Töölön yhteiskoulun aikuislukioon! Perinteiseen tapaan näin keväisin joukossamme on hyvin monenlaisissa opinnoissa onnistuneita juhlijoita: valkolakkinsa saavia ylioppilaita, samanaikaisesti ammatillisesta tutkinnosta ja ylioppilastutkinnosta selviytyneitä, näiden lisäksi yllätysylioppilaita, joiden kurssisuoritusten kertymistä jännitettiin juhlia edeltävään iltaan saakka, ja ylioppilaiden lisäksi aikuisten opetussuunnitelman mukaisen perusopetuksen päättötodistuksen saajia, kaikkien teidän läheisiä ja ystäviä sekä aikuislukion henkilökunta. Meillä on syytä juhlaan!

Viime viikonvaihteessa vietettiin Suomen suurinta monikulttuurisuustapahtumaa Maailma kylässä -festivaalia. Ohjelmaan kuului esitelmiä, musiikkia, tanssia, teatteria ja kirjallisuuspuheenvuoroja eri puolilta maailmaa. Mahdollisuuksien tori järjestettiin samassa yhteydessä.  Rehtorina tuumin näin jälkikäteen, että meidän koulummehan on samanlainen Maailma kylässä -festivaali, jossa saamme olla mukana päivittäin.  Oppijoina yhdessä eri elämäntilanteista, eri kulttuureista, eri ikäryhmistä, eri maailmoista tulleina – tänne Töölöön – Mahdollisuuksien Taloon – kokoontuneina. Täällä saamme rauhassa vaikuttua toinen toisistamme, toistemme erilaisuudesta ja erilaisista ajatteluista. Täällä on mahdollisuus tutustua toistemme tapoihin ja käytänteisiin; opiskella aikuisina tutkintotavoitteisesti tai muuten vain ja näin valmistumisjuhlan yhteydessä olla osallisena tämän koulun kulttuuriperinteessä. Kiitos siitä teille nyt valmistuvat opiskelijamme ja kiitos koko koulun henkilökunnalle.

Aikuisenakin oppiminen on muutosta. Se voi olla uudenlainen suhde tai suhtautumistapa itseen, omiin pyrkimyksiin, omaan elämään tai johonkuhun muuhun. Toisin ajatteleminen ei ole helppoa. Joskus on kovin vaikea kuulla asioita ja uskoa näkemyksiä silloin, kun ne rikkovat itselle tuttuja ajattelumalleja ja liikuttavat omaan tietämiseen kiinnittyneitä arvoja. Joskus tarpeellinen poisoppiminen voikin olla itsellemme kaikkein vaikeinta.  Me täällä Töölössä – Maailma kylässä -yhteisönä, yhdessä opiskelijat ja henkilökunta – olemme rohkeasti tarttuneet mahdollisuuksiin kuunnella toisiamme, kohdata toisemme ja erilaisuudestamme huolimatta harjoitella näkemään toisissamme kaikkia meitä yhdistävä samanlaisuus. Sosiaalisessa mediassa viestittelemisen lisäksi meidän kaikkien on hyvä osata kommunikoida kasvokkain toistemme kanssa sosiaalisista, uskonnollisista ja kulttuurisista eroista huolimatta ja ehkäpä juuri niiden takia.  Koulutalomme monenlaisin opiskeluvaihtoehdoin on avoinna aamusta iltamyöhään yläkoululaisille, lukiolaisille ja aikuisopiskelijoille.  Eikö tällaista koulua voida hyvällä syyllä sanoa Mahdollisuuksien Taloksi.

Opetus- ja viestintäministeri Krista Kiuru on lähettänyt kouluille onnittelukirjeen luettavaksi valmistuville opiskelijoille.  Luen kirjeestä yhden otteen:

”Maailma muuttuu nopeasti. Edessänne avautuva maailma on enemmän kuin koskaan ennen meidän kaikkien yhteinen liikkua, kulkea, elää ja avartua – mutta samalla tietoinen omasta rajallisuudestaan niin ilmastonmuutoksen, köyhyyden kuin muiden ongelmien osalta. Meidän tärkein työkalumme maailman muuttamiseen on sivistys eli tieto, taito ja tahto tehdä paremmin ja nähdä kauemmas. Tämän päivän viesti onkin, että oppimisen tie on elämän pituinen.”

Hyvä juhlaväki!

Haluan kiittää koulumme opettaja- ja koko henkilökuntaa päättymässä olevan lukuvuoden ansiokkaasta työstä opiskelijoiden, kouluyhteisön ja koko koulumme tulevaisuuden hyväksi.  Koulussamme on hyvä, osaava, työhönsä innostuneesti ja kehittämishaluisesti suhtautuva henkilöstö. Siinä ei rehtorikaan voi ns. laakereilla lepäillä. On pysyttävä tiukasti ajan haasteissa mukana ja pyrittävä ennakoiden etsimään muutoksen merkkejä tulevasta.  Tässä juhlassamme on läsnä myös haikeuden häivähdys, sillä kolme opettajaamme saa tänä keväänä eläkkeelle siirtymisen ”päästötodistuksen”.  Joku viisas on sanonut: Älä mene sinne, mihin polku johdattaa. Kulje sen sijaan siellä, missä ei ole polkua ja jätä omat jälkesi – olette jättäneet omat jälkenne meidän työyhteisöömme. Lämpimät kiitokset yhteisistä työvuosista.

Toivotan kaikille valoisaa, hyvää kesää ja onnellista matkaa teille valmistuvat opiskelijamme!

Päätän puheeni Muumipeikon Juhannusrunoon, jonka Outi Junell esittää:

”Pään painan ruohikolle
ja oion jalkojain.
En jaksa pohdiskella,
mä tahdon olla vain.
 Sen viisaammat voi tehdä,
mä päivän kultaan jään.
Mä tunnen kaikki tuoksut
ja luonnon loiston nään.
 Voi leikitellä mielikseen,
voi ottaa jättää paikoilleen
tai olla niin kuin luonnostaan
ja maata vaan.
 Mä peikko siihen uskoon jään,
on maailmaa tää minkä nyt mä nään.”

(Tove Jansson)

Opettaja Timo Lehtonen
Kuva: Jutta Heikkinen

Opettaja Timo Lehtosen puhe lakkiais- ja kevätjuhlassa 30.5.2014

Hyvät uudet ylioppilaat, peruskoulun päättötodistuksen saajat, juhlayleisö ja työtoverit,

minua pyydettiin puhumaan tässä tilaisuudessa ja täytän tämän tehtävän kiitollisena. Tässä myös tarjoutuu, ainakin osalle teistä, kiitollinen tilaisuus ymmärtää hieman paremmin, mitä matematiikan opettaja puhuu, sillä lupaan olla nyt puhumatta derivaatasta. En myöskään puhu erotusosamäärän raja-arvosta tai integroinnin käänteistoimituksesta. Miettiessäni mistä teille puhuisin, sain usealta työtoveriltani hyvän neuvon puhua lyhyesti ja hauskasti. Kiitos tästä neuvosta! Matemaatikkona ensimmäisen neuvon noudattaminen pitäisi olla helppoa, mutta toisesta en tiedä.

Kun katson teitä tuoreita ylioppilaita ja peruskoulusta valmistuneita palaa mieleeni omat muistot keväisistä koulunpäättäjäisistä, kuinka malttamattomana istuin juhlasalin penkissä odottaen kesän viettoon pääsemistä. Rehellisesti sanottuna hieman samaa on ilmassa nytkin, mutta tämän lisäksi pohdin kovasti sitä, mitä olen työssäni vuoden aikana saavuttanut. Olenko osannut opettaa hyvin? Onko työni laatu ollut hyvää vai olenko tehnyt sutta ja sekundaa?

Toki näitäkin asioita mitataan kurssien yhteydessä kokeilla ja lukion lopussa ylioppilaskirjoituksilla, mutta tavoitteenani opettajana on syvempi ja pidempiaikainen oppiminen kuin ehkä kurssikokeilla tai ylioppilaskirjoituksilla onnistutaan mittaamaan. Jos törmäätte elämässänne matemaattista ongelmanratkaisua vaativaan haasteeseen vaikkapa ravintolaillan kustannuksia jakaessanne, onko teillä valmiuksia tarkastella tilannetta oppimanne matematiikan avulla ja ennen kaikkea etsiä tietoa ogelman selvittämiseksi. Täysin uutta tietoa, tai vanhaa, opittua, mutta jo unohtamaanne tietoa.

Tänä keväänä pohtiessani opiskelijoiden oppimista ja työni vaikuttavuutta aloin miettiä mitä itse olen koulussa oppinut ja mitä oppimistani asioista vielä muistan, osaan hyöydyntää ja olen päässyt hyödyntämään.

Opiskelin ranskaa yläasteella ja lukiossa, enkä ole sitä muualta tainnut oppia, joten kaikki osaamani ranskan kieli on koulussa opittua. No muistanko siitä mitään? Kun matkustin Pariisiin toissa syksynä, oli edellisestä ranskan tunnistani kulunut jo noin 12 vuotta. Tästä huolimatta oli muistissani vielä yllättävän paljon sanastoa ja jopa jotain kielioppia.Ymmärsin etenkin lukemani asiat melko hyvin ja myös jotain paikallisten puheesta minulle, loput jouduin arvaamaan. Myös paikalliset ihmiset ymmärsivät minun ranskan kieltäni melko hyvin. Koin iloa päästessäni käyttämään oppimaani kieltä ja tekemisiin ihmisten kanssa heidän omalla kielellään. Lisäksi pääsin tekemään vaikutuksen matkaseuraani, joka ei ollut aiemmin kuullut minun puhuvan ranskaa. Ranskaa taitamattomana hän ei myöskään huomannut tekemiäni virheitä.

Yksi vakava ja näkyvä virhe minulle kuitenkin sattui, kun tilasin eräänä iltana ravintolassa ruokaa ja sain lautaselleni  maksaa. Silloin opin, että maksa on ranskaksi le foie, monikossa les foies tai vaihtoehtoisesti glande hépatique. Opin myös, ja tämä on huomattavasti tärkeämpää, että maksastakin saa valmistettua hyvää ruokaa. Ainakin ranskalaiset.

Toinen kieli, josta kaiken osaamani olen oppinut koulussa, on espanja. Sitä luin vain yhden vuoden, mutta siitäkin muistan vielä jotain. Esimerkiksi Helsingin yliopiston ruokalassa ruokaa tilatessani muistin, että espanjassa kaksi perättäistä l-kirjainta kuuluu lausua jonakin j:n tapaisena. Niinpä tilasin annoksen paejaa. Keittäjä katsoi minua hölmistyneenä miettien varmaan, että mitäköhän tuo poika nyt haluaa. Korotin hieman ääntäni ja pyysin lautasellisen paellaa.

Tämän kaltainen opitun tiedon hyödyntäminen ei ole ollut elämässäni välttämätöntä, sillä jopa Pariisissa suostutaan nykyään puhumaan englantia, eikä välttämättä edes hyödyllistä. Päinvastoin se saattaa olla jopa haitallista, kuten jälkimmäinen esimerkki osoittaa, olihan lähellä etten jäänyt ilman ruokaa. Olen kuitenkin saanut siitä suurta iloa elämääni, samaan tapaan kuin pienet lapset saavat iloa oppiessaan ja hyödyntäessään uusia asioita ja taitoja.

Eikä ilo ole ainoa asia, jota oppimamme asiat voivat meille tuottaa. Ilon lisäksi niistä saattaa olla myös hyötyä tulevissa opinnoissa ja työelämässä. Itse olen hyötynyt yliopisto-opinnoissani ja työssäni erittäin paljon siitä, että opiskelin koulussa aikoinaan matematiikkaa ja fysiikkaa. Toivonkin, että myös te, uudet ylioppilaat ja peruskoulusta valmistuvat, saatte elämänne aikana paljon iloa ja hyötyä täällä Töölön yhteiskoulussa oppimistanne asioista. Ja muistakaa, että olette aina lämpimästi tervetulleita takaisin täydentämään taitojanne aineopiskelijoina.

Mutta ennen tätä iloitkaa nyt tästä päivästä, työnne tuloksista ja suuren urakan loppuun saattamisesta. Olette kaikki tehneet valtavan määrän työtä ja ansaitsette nyt hetken hengähdyksen.

Vielä kerran uudet ylioppilaat ja peruskoulusta valmistuvat, tuhannesti onnea!

Vuoden 2013 juhlapuheita

Rehtori Marja-Leena Ruha-Tuomola
Kuva: Jutta Heikkinen

Rehtori Marja-Leena Ruha-Tuomolan puhe lakkiaisissa 5.12.2013

Hyvät ylioppilaskokelaat, juhlavieraat, opettajat ja koulun koko henkilökunta,

Hyvät todistuksenne saavat opiskelijat – te olette aikanaan valinneet - jokainen toivottavasti omasta tahdostaan - opiskelupaikaksenne tällaisen monimuotoisen, edelläkävijäoppilaitoksen – Töölön yhteiskoulun ja aikuislukion.

Näin itsenäisyyspäivän aattona on tärkeää katsoa menneisyyttä ja muistella kertomusta, josta koulun kunniakas historia on saanut alkunsa.

Aikuislukiomme kantamalli syntyi Yrjö ja Hilma Jahnssonin aloitteesta. Pariskunta sai virallisen luvan perustaa omistamansa ja ylläpitämänsä päiväkouluna toimineen Helsingin Suomalaisen Yksityislyseon yhteyteen iltalinjan. Syksystä 1924 koulussa järjestettiin iltaisin pidettäviä jatkokursseja ja tämä olikin alku maamme iltaoppikoulutoiminnalle. Virallinen perustamislupa saatiin muutamaa vuotta myöhemmin eli 1.12.1927. 

Töölön yhteiskoulu monimuotoisena kokonaisuutena täytti viime vuonna pyöreät 100 vuotta ja koulun aikuislukio 85 vuotta. Modernisti perinteikäs opinahjomme ottaa tänäänkin rohkeasti uudenlaisen askeleen – juhlimme yhdessä tämän syksyn ylioppilaita päiväkoulun ja aikuislukion kesken. Te päiväkoulustamme valmistuvat nuoret, pitäkää tämä historiallinen ilta mielessänne – teissä oli ja on uudenlaiseen tilanteeseen uskaltavaa henkeä! 

Nykyhaasteisiin vastaaminen on kouluväelle luontevaa huolimatta siitä, että tarvitaan yhä nopeampaa reagointia ollaksemme mukana muuttuvassa yhteiskunnassa.

Olemme tottuneet täällä Töölössä rohkeasti tarttumaan haasteellisiin uusiin tehtäviin. Seuraavina lukuvuosina tätä tarmokkuuttamme koettelevat monenlaiset koulumaailman uudistustyöt: tieto- ja viestintätekniikka pedagogisena muutoksena, uusittavat opetussuunnitelmat, oppivelvollisuusiän pidentämiseen liittyvät vaihtoehdot, maahanmuuttaneiden nuorten ja aikuisten perusopetuksen ja lukiokoulutuksen hankkeet ja puhututtavat, jopa mielialoja sähköistävät sähköistyvät ylioppilaskokeet. Kaiken lisäksi ” valtiovallan hyvinvointivaltion korjausesitys” enteilee vain tiukkenevaa niukkuuden aikakautta.   

Koulumaailmassa ei toimetonta tai uudistumatonta aikaa tunnu olevan. Rohkenen kuitenkin väittää, että työyhteisömme voimana on eteenpäin tahtova mieli, avarakatseisuus ja toinen toistensa erilaisuuden kunnioitus. Koulu, joka on avoinna aamusta iltamyöhään ja henkilökunta, joka on tottunut työskentelemään toistensa kanssa samat tilat, tavarat ja varat jakaen, koulu jossa opiskelijat ovat yläkouluikäisistä kahdeksankymppiseen ja monesta eri kulttuuripiiristä kotoisin ja koulu, jolla on vahvat historiassa olevat juuret on juuri sellainen koulu, jolle – ehkä hivenen ylevästi ilmaistuna – on kasvanut vahvat siivet ja luottamus siihen, että riittävän sopiva lentokorkeus löydetään yhteistyöllä. Tätä mielestäni tukee oivallisesti ja kotoisasti lausahdus, jonka poimin opettajamme kirjoittamasta kolumnista: ”Tasapaino syntyy siitä, että jengiä on joka lähtöön.” (Arno Kotro)

Te kaikki nyt valmistuvat opiskelijat – suostuitte tiedon tielle ja investoitte ikiomaan inhimilliseen pääomaanne. Vaikka näinä aikoina kauppoja kovasti käydään, oma pääoma on sellaista, jota kukaan ei voi sinulta pois ottaa ja tahtomattasi myydä. Oppimistaitoja, kykyä opiskella sinnikkäästi ja tavoitteellisesti, on varmasti riittävästi koeteltu aina viime päiviin asti. Kenen uusintakokeissa, kenen viimehetken itsenäisenä tenttinä, kenen nettilukiosuorituksena tai muuna ponnisteluna. 

Toivon, että olemme voineet innoittaa teitä riittävästi kohtuullisen työllistävään ja lisäksi myönteiseen uuden oppimiseen.

Älä hylkää ”oppimisen mielentilaa” äläkä unelmaasi.  Saku Tuomisen sanoja lainaten kirjasta Hyvän elämän lyhyt oppimäärä: ”…ilman tekoja on vain unelmia. Mutta totta on sekin, että ilman unelmia suuri osa hienoista teoista jää tekemättä.”   

Haluan kiittää koulumme opettajakuntaa hyvästä opetus- ja kehittämistyöstä sekä ansiokkaasta yhteistyöstä kaksoistutkintokouluissamme. Osaamisessanne yhdistyy vankka kokemus, yhdessä yrittämisen into ja uuteen ryhtymisen uskallus olipa sitten kyseessä vaikka tämä digimaailma kaikkine uusine laitteineen. Lämpimät kiitokset syksyn työstä koko koulun henkilökunnalle. Koulumme tunnelmaa on hyväksi kehuttu ja ilmapiiriä hyväksyväksi.

Inhimillisen lämmön välittämiseen pystyvää ja toinen toistaan kunnioittavaa henkilöstöä ei halua menettää kukaan. Lämmin kiitos kaikille teille.

Lämpimät onnittelumme kaikille teille tänään valkolakin päähänne painavat  opiskelijamme! Onnittelumme teidän läheisillenne ja ilon, valon ja levon suomaa itsenäisyyspäivää kaikille!

Näin joulunalusaikaan voi itseään lempeästi muistuttaa siitä, että hyvän jakaminen omasta inhimillisestä pääomasta on mahdollista jokaiselle meistä – koulussa ja koulun ulkopuolella. Lopetan tervehdykseni tuntematonta kirjoittajaa lainaten:

Kukaan ei niin köyhä ettei jaettavaksi ystävällisyyden lahjaa.
Kukaan ei niin rikas ettei sitä tarvitsisi.
Ilo annettu jaettavaksi
valo vietäväksi eteenpäin.

Opettaja Janne Lemberg
Kuva: Jutta Heikkinen

Hyvät ylioppilaat. Onnittelut valmistumisenne johdosta ja siitä, että valtava urakkanne on nyt takana päin.

Lukion yleissivistävän koulutuksen aikana olette ahmineet suunnattoman määrän yleistietoa. Osaa siitä määrästä tulette tarvitsemaan enemmän, osaa vähemmän.

Matematiikan opettajana ilahtuisin, jos jotkut teistä päättäisivät mahdollisissa jatko-opinnoissaan suuntautua matemaattisia taitoja vaativille aloille. Todennäköistä kuitenkin on, että suurin osa teistä ei tule enää koskaan derivoimaan kolmannen asteen funktioita tai laskemaan vektoreiden välisiä kulmia pistetulon avulla.

Eikä tarvitsekaan.  Kun joskus tulevaisuudessa muistelette lukio-opintojanne, en ole pahoillani, vaikka ette enää muistaisikaan, miten sitä toisen asteen yhtälön ratkaisukaavaa oikein käytettiinkään.

Sen sijaan haluaisin teidän muistavan, että teillä, hyvät ylioppilaat, on taitoa ja uskallusta tarttua haastaviinkin ongelmiin, arvioida väittämien mielekkyyttä, luoda loogisia päättelyketjuja ja  löytää perusteltuja ratkaisuja.

Elämme ajassa, jossa meidän ei tarvitse etsiä tietoa – sitä kannetaan meille väkisinkin, halusimme tai emme. Tekniikan kehitys on tuonut ulottuvillemme enemmän informaatiota kuin pystymme edes käsittelemään.

Yleissivistyksen omaavina ihmisinä teillä on valmiudet luovia tietotulvassa. Te pystytte erottamaan tieteellisen tiedon huu-haasta, faktat mielipiteistä ja pätevän päättelyn epäpätevästä. Ylioppilaina teillä on suorastaan velvollisuus kyseenalaistaa, epäillä ja muodostaa itse omat mielipiteenne.

Muistattehan, että yleissivistys ei ole vain tietoa ja taitoa. Se on myös arvoja ja asenteita - Ennen kaikkea se on kykyä ottaa vastuuta: itsestä, lähimmäisistä sekä ympäristöstä.

Loppusitaattina haluan jättää mietittäväksenne Albert Einsteinin esittämän yhtälön.

Jos menestystä merkintään kirjaimella A, saadaan kaava A = x + y + z. Silloin x merkitsee työtä, y leikkimielisyyttä ja z sitä, että osaa avata ja sulkea suunsa oikeaan aikaan.

Toivon teille kaikille onnea ja menestystä tulevaisuuteenne sekä iloista juhlailtaa.

Ylioppilas Heidi Karkkolainen
Kuva: Taija Kujala

Ylioppilas Heidi Karkkolaisen puhe lakkiaisjuhlassa 31.5.2013

Arvoisa rehtori, hyvät opettajat, juhlayleisö, uudet ylioppilaat ja peruskoulusta valmistuvat.

Tuntuu epätodelliselta seistä tässä tänään. Ei ole kulunut edes muutamaa kuukautta siitä, kun pitkän odotuksen jälkeen kävelin jännittyneenä kohti kouluamme kuulemaan tuomioni; siis katsomaan olinko läpäissyt matematiikan kirjoitukset. Syksyllä saatu improbatur lamautti hetkellisesti, mutta siitä kummunnut “periksi ei anneta” -asenne motivoi intensiiviseen matematiikan opiskeluun kevään kirjoituksia varten. Kävellessäni koulumme rappusia ylös kohti kansliaa ja ilmoitustaulua vatsassani väänsi ja tunteiden vuoristorata oli valtava; koehan meni hyvin, tottakai pääsen läpi. Tai entä jos en sittenkään? Täytyykö minun tosiaan sinnitellä vielä toiset 6 kk?

Kun omat tulokseni osuivat kohdalle, muistan naamalleni ilmestyneen maailman leveimmän hymyn. Muistan naurahtaneeni ja muistan purskahtaneeni hysteeriseen itkuun. Itkin niin kovaa, että kun soitin vanhemmilleni kertoakseni tuloksista, en saanut sanaa suustani ja tottakai vanhempani tulkitsivat itkun ensin huonoksi uutiseksi. Sain kuitenkin lopulta soperrettua nuo maagiset sanat: “pääsin läpi”.

Iso osa ystävistäni valmistui ylioppilaiksi keväällä 2010. Muistan katsoneeni täysin lumoutuneena erään ystäväni ylioppilaskuvaa facebookissa. Muistan ajatelleeni, että tuollaisen minäkin haluan. Siis ammattivalokuvaajan ottaman ylioppilaskuvan. Jokin aika aikuislukioon ilmoittautumiseni jälkeen olin kylässä isovanhempieni luona, kun isoisäni täräytti, että on käynyt ilmoittautumassa aikuislukion oppilaaksi. Luulen, ettei meistä kumpikaan osannut silloin aavistaa, mitä tuleman pitää.

Tuntui hienolta aloittaa opiskelu uudessa paikassa tutun ja turvallisen  ukin kanssa.  Kuitenkin vasta yhteisen matkamme aikana olen tajunnut, miten ainutlaatuista polkua kuljemmekaan. Olemme viettäneet ukin kanssa hulvattomia hetkiä niin koulumme käytävillä kuin luokkahuoneissakin. Mielestäni yhteinen opiskelumatkamme on kulunut todella nopeasti, ja muistan edelleen ensimmäisen yhteisen koulupäivämme; äidinkieltä ja biologiaa.

Kaiken sen ilon ja riemun sekaan on mahtunut kuitenkin myös stressiä ja epätoivoa. Siitä huolimatta en ole kertaakaan katunut päätöstäni kirjoittaa ylioppilaaksi. En edes silloin, kun työmatkoilla pitkän päivän päätteeksi koulukirjojen esiin kaivaminen tuntui lähes ylivoimaiselta. Tiukan paikan tullen olemme ukin kanssa vuorotellen opettaneet toisillemme kurssien asioita, kun toinen on ollut enemmän tai vähemmän pihalla. Olemme tehneet yhdessä kotitehtäviä ja vuorotellen tsempanneet toisiamme eteenpäin. Ukki on kyllä osannut myös oikeissa tilanteissa laittaa jäitä hattuuni, minä kun taidan olla meistä se hieman temperamenttisempi.

Parempaa tsemppaajaa en olisi osannut kuvitellakaan. Toivottavasti ukki muistaa edelleen, mitä eroa on äidinkielen tekstitaidolla ja esseevastauksella. Minä puolestani yritän muistaa edes osan siitä yleissivistyksestä, jonka olen bonuksena saanut ukilta muiden koulussa oppimieni asioiden lisäksi. Vuodesta toiseen muodissa pysyvä, se kuuluisa elämänkokemus, on antanut monia mielenkiintoisia näkökulmia ja ajatuksia oppitunneilla käsiteltyihin aiheisiin. En muista montaakaan oppitunnilla tarkasteltua uutista tai kirjaa, jota ukki ei olisi lukenut, ja josta ei tarinaa tai omakohtaista kokemusta olisi saanut kerrottua. Äidinkielenopettajamme Taija sanoi jälkeenpäin, että saimme ukin kanssa jutella toisillemme kesken oppitunnin, koska oli varmaa, että keskustelumme liittyi käynnissä olevaan aiheeseen, noh, ainakin pääsääntöisesti. 

Olen varma, että jokainen meistä tänään valmistuvista on ylittänyt itsensä unelmiensa saavuttamiseksi. Toivonkin, että tämä olisi vasta alkua ja että lukion tai peruskoulun päätökseen saaminen motivoisi tarttumaan vieläkin rohkeammin kiinni omista unelmistamme. Kaiken oppimani jälkeen tärkein opetus on kuitenkin se, että jos tahtoa riittää, koskaan ei ole liian myöhäistä. Ukkikin täyttää syksyllä vasta 80 vuotta ja vastoinkäymisistä huolimatta aion pyrkiä ensi vuonna Kauppakorkeakouluun, jossa matematiikan opiskelulta ei voi välttyä. Mutta mikäs siinä, matematiikkahan on oikeastaan aika kivaa!

Haluan jokaisen tänään valmistuvan puolesta kiittää perheitämme korvaamattomasta tuesta ja vertaansa vailla olevasta kannustuksesta. Kiitos koulumme ihanalle, joustavalle ja motivoivalle henkilökunnalle. Aikuislukiotamme parempaa koulua ja oppimisympäristöä tuskin löytää. Paljon onnea kaikille tänään valmistuville!

Opettaja Mervi Virtanen
Kuva: Taija Kujala

Opettaja Merja Virtasen puhe valmistuville lakkiaisissa keväällä 2013

Nyt on juhlapuheen vuoro – siis se perinteinen osa juhlaa, joka on vain kestettävä, ennen kuin vapaamuotoisempi juhlinta voi alkaa. Olen Merja Virtanen ja opetan koulussamme suomea toisena kielenä ja äidinkieltä. Tänä keväänä minulle on annettu tärkeä tehtävä eli tämän juhlapuheen pitäminen.

Hyvät uudet ylioppilaat ja peruskoulun päättötodistuksen saajat, arvoisa juhlayleisö!

Kevät on Suomessa hienoa aikaa! Kylmä talvi on takana, ja optimistisesti uskomme, että lämmin kesä on edessä. Kesän alkuun kuuluvat myös toteutuneet unelmat. Toteutuneiden unelmien vuoksi olemme tänään koolla, kun koulustamme valmistuu monta uutta ylioppilasta ja peruskoulun oppimäärän suorittajaa.

Ylioppilastutkinto on edelleen saavutus, josta kannattaa olla ylpeä. Onhan se kaikista uudistamissuunnitelmista huolimatta ainutlaatuinen ja vaativa valtakunnallinen tasokoe. 

Myös peruskoulun arvostus on noussut. Koulusaavutuksia on tutkittu kansainvälisesti, ja suomalainen koulu on pärjännyt kilpailussa hyvin. Nyt omassa kotimaassammekin osataan paremmin antaa arvoa perusoppimäärän suorittamiselle.

Suomalaisella perusopetuksella ja lukiolla on valtavan hienot tavoitteet, joita arjen keskellä ei ehkä usein ajattelekaan. Ehkä ei ole yllätys, että koulutuksenne ainoa tarkoitus ei ole opettaa vain piinaavia pilkkusääntöjä tai suoranaista pakokauhua herättäviä monikon partitiivin ja genetiivin päätteitä. Yksi peruskoulun ja lukion tärkeimmistä tehtävistä on vahvistaa opiskelijan itsetuntoa, itsetuntemusta, persoonallista kasvua, kulttuuri-identiteettiä sekä vuorovaikutustaitoja.

Koulutusten tavoitteissa pidetään siis tärkeänä, että opiskelijalle kehittyisi myönteinen minäkuva. Tätä tavoitetta koulu voi monin tavoin estää tai edistää, mutta koulu opettajineen ei voi kokonaan kenenkään minäkuvaa yksin rakentaa.

Elämä rakentaa meitä. Se, mitä olemme, on osittain tulosta perintötekijöistämme. Se on myös tulosta kaikesta siitä, mitä olemme kokeneet - eli tehneet, nähneet, kuulleet, haistaneet, maistaneet, ajatelleet, pohtineet, iloinneet, surreet… Kielestä innostuneena suomen kielen opettajana  voisin jatkaa verbiluetteloa pitkään!

Olemme yksilöitä ja meillä kaikilla on erilainen tausta. Kukaan muu ei ole kokenut samoja asioita kuin me.  On kuitenkin luonnollista, että vertailemme itseämme toisiin ja omia saavutuksiamme muihin. Silti ainoa henkilö, jonka kanssa meidän kannattaa kilpailla, löytyy kuitenkin peiliin katsomalla.

Peilissä näkyvälle henkilölle pitää myös muistaa olla armollinen! Kukaan ei onnistu aina, ja tekevälle sattuu virheitä.  Niistä ei kuitenkaan kannata pelästyä, vaan yrittää uudelleen. Opettajana voi joskus nähdä tilanteita, joissa opiskelijan oppimisen pahin este on opiskelija itse. Jos jatkuvasti päivästä toiseen hokee itselleen, ettei osaa mitään tai ei pysty mihinkään, alkaa vähitellen uskoa itseään.  Ihminen pystyy yllättäviin asioihin, kun oikein haluaa ja tosissaan yrittää. Siitä on osoituksena myös tämä päivä ja jokainen teistä valmistujista!
 
Tiedämme hyvin, että nykyisessä kilpailuun ja osaamiseen perustuvassa maailmassa yksi tutkinto on harvoin päätepiste.  Ennemminkin se antaa mahdollisuuden edetä seuraavaan. Opiskelussa ei kuitenkaan ole kyse pelkästään arvosanoista, joita tarvitaan jatkoa varten. Tavoitteellinen oppiminen avartaa. Oppiminen on tavoite jo itsessään – ja jos ei muuta, niin aivojaan rasittamalla voi pyrkiä ehkäisemään dementiaa. Aina on mahdollista tietää ja ymmärtää enemmän, mutta suurinta viisautta lienee lopulta tietää, miten vähän tietää.

Tekniikka on kehittynyt viime vuosina paljon, ja erityisesti tietotekniikka on muuttanut elämäämme. Koulutuksemme tärkeimmät tavoitteet tuskin muuttuvat, vaikka esimerkiksi yo-koe tulevaisuudessa sähköistyy. Jokin aika sitten Leevi and the Leavings valisti meitä laulullaan: ”Korjaa pois kynttilät, ei tarvita romantiikkaa.  Olen koonnut tuvan täydeltä elektroniikkaa.”  Asia on kuitenkin päinvastoin: tekniikasta ei ole paljon apua romantiikassa, rakkaudessa eikä muissakaan ihmissuhteissa.

Ilman toimivia ihmissuhteita ihmisen on vaikea kasvaa sellaiseksi ihmiseksi, joista opiskelun tavoitteissa puhutaan. Onneksi jo vuosituhansia sitten roomalainen runoilija Ovidius antoi meille hyvän ihmissuhdeneuvon (tässäkin juhlassa on mukana sivistyneen juhlapuheen pakollinen osa eli se, jossa puhuja lausuu latinankielisen sitaatin): ”Ut ameris, amabilis esto. Että sinua rakastettaisiin, ole rakastava.”

Arvoisat uudet ylioppilaat ja peruskoulun päättötodistuksen saajat! Parasta mitä teille voisi tänään antaa, on myönteinen minäkuva sekä rohkaiseva ja realistinen asenne tulevaisuuteen. Olkaa itsenäisiä. Luottakaa itseenne. Toisten mielipiteitä kannattaa kuunnella, mutta päätökset pitää tehdä itse.

Henkilökunnan puolesta onnittelen teitä saavutuksestanne ja toivotan teille kaikkea hyvää! Muistakaa tämä Ovidiuksen oppi: rakastakaa, jotta teitä rakastettaisiin!

Vuoden 2012 juhlapuheita

Ylioppilas Katja Potapoffin puhe lakkiaisjuhlassa 5.12.2012

Arvoisa rehtori, hyvät opettajat ja koulun henkilökunta sekä tietenkin uudet ylioppilaat, peruskoulusta valmistuvat ja juhlayleisö.

Tämä on henkilökohtaisesti minulle ja varmasti myös muille valmistuville melko huikea hetki. Omalla kohdallani voisin puhua jo tietynlaisesta itseni ylittämisestä. Pelkästään jo ylioppilaaksi pääseminen on tuntunut aikaisemmin ihan mahdottomalle tavoitteelle, mutta sitäkin hurjemmalle on tuntunut se, että tekisin sen töiden ohessa, kuten moni muukin meistä täällä on joutunut tekemään.

Meillä kypsemmillä oppilailla on kuitenkin se etulyöntiasema, että sitä kuuluisaa elämänkokemusta on jo kertynyt jonkin verran ja siitä saatu hyöty täällä koulussa on kyllä ollut korvaamatonta. En usko, että olisin peruskoulun jälkeen selvinnyt lukiosta kunnialla. Pänttääminen ja esseiden kirjoittelu kun eivät ole olleet niitä vahvimpia puoliani& Ja käytännön ihmisenä valitsinkin silloin ammattikoulun. Ei niin, etteikö sielläkin olisi joutunut lukemaan, mutta koulu ei ollut ihan niin teoriapainotteista.

Vuosia tämä haave ylioppilaaksi tulemisesta kyti takaraivossa, mutta itsevarmuus ja luotto omiin kykyihin puuttui. Asia, joka myös oli varmasti vaikuttanut negatiivisesti tähän kouluun hakeutumiseen, olivat ne mielikuvat niistä lapsuuden ja nuoruuden pakkopullakouluista; kun kerran niistä pääsi eroon, niin ei enää ikinä takaisin. Moni varmasti jakaa tämän mielipiteen.

Kuitenkin reilut kaksi vuotta sitten minuun iski jokin ihmeellinen mielenhäiriö ja löysin itseni ilmoittautumasta oppilaaksi lukioon. Tämä mielenhäiriö johtui luultavasti siitä, että kaksi kaveriani kertoivat aloittavansa opiskelut täällä aikuislukiossa ja innostuin itsekin ajatuksesta. Toinen heistä on myös nyt täällä valmistuvien joukossa!

Tämä vapaaehtoisesti opiskelu on ollut paljon mielekkäämpää puuhaa kuin peruskoulu aikoinaan. Opettajat täällä ovat olleet aivan mahtavia, eikä karttakeppiä sormille ole tullut kertaakaan. Ei sitä tullut kyllä lapsenakaan, mutta muutaman kerran jouduttiin luokan edessä seisomaan ja joka kerta tietenkin täysin ilman syytä.

Fiilikseni ovat edelleen melko epätodelliset, mutta monien stressattujen kokeiden, motivaatiopulan, epäuskonkin ja tietenkin onnistumisten jälkeen voin kyllä todeta, että kyllä tämä vain kannatti. Ja tässä sitä nyt sitten ollaan, vihdoin ja viimein tavoiteltu lakki hankittuna. Toivon mukaan tämä lukio olisi meille kaikille valmistuville vasta alkusoittoa ja tulisi tilaisuus jatkaa vielä opin tiellä. Nälkä kasvaa syödessä, kuten sanotaan.

Tuhannesti onnea kaikille uusille ylioppilaille ja peruskoulusta valmistuville! Tämä on mieletön mahdollisuus meille kaikille.

Opettaja Laura Laamasen puhe valmistuneille 5.12.2012

Hyvät uudet ylioppilaat, peruskoulunne päättävät ja muu juhlaväki, on illan viimeisen puheen aika. Happi salissa alkaa uhkaavasti vähetä, juhlapuvuissa kiristyneet vatsamakkarat valittavat ja mieleen saattaa jo nousta Helsingin seutuliikenteen aikataulu. Mitäpä puhuja voi juuri silloin tehdä ollakseen mahdollisimman rasittava? Kehottaa kumartumaan ja kurkkaamaan, onko penkin alle teipattuna vielä viimeinen englannin kielen epäsäännöllisten verbien sanakoe? Pyytää halaamaan täysin tuntematonta vieruskaveria ja sanomaan hänelle jotain kaunista? Selittää latinankielisen lentävän lauseen merkitystä vai aloittaa kollektiiviset lapsuusmuistelot? Aloitan viimeisestä.

Toivon, että mietitte hetkisen, mikä on ensimmäinen oppimiskokemus, jonka muistatte. Voin vähän auttaa: se saattoi liittyä talveen ja kielen jäätymiseen kiinni keinutelineeseen. Se saattoi liittyä täräyttävään tälliin, jonka sai, kun askarteli epämääräisesti saksien ja lattialla lojuvan johdon kanssa tai julmaan välikohtaukseen, jonka uhriksi joutui, kun vetäisi kotona asuvaa karvaista leikkikaveria hännästä. Tai ehkä se oli ylpeä ja ilmava tunne, jonka koki, kun ihka ensimmäisen kerran ajoi kolmen metrin matkan ilman apupyöriä tai kun sai kovia kokeneiden kotikuuntelijoiden helpotukseksi vedettyä viulusta ensimmäisen kerran sulavan, sointuvan äänen. Olipa tuo kokemus mikä tahansa, hetki lienee ollut pysäyttävä ja oppi mennyt perille, koska sen pystyy palauttamaan mieleen vielä vuosien ja vuosikymmenten jälkeenkin.

Myös oma ensimmäinen oppimiskokemukseni oli elämän seisauttava tapaus. Vietimme perheen kanssa usein kesälomia meren rannalla. Kaikkien alle kouluikäisten lasten lailla rakastin vedessä läträämistä ja punavalkoista muovilaivaani. Eräänä hellepäivänä sattui sitten niin, että rakas purtiloni uiskenteli vähän pidemmälle ja vanhempieni asettamia rajoja uhmaten minä kahlasin perässä syvään veteen. Samaan aikaa ulapalta tuli autolautan maininki ja kaatoi minut kumoon. Jouduin veden alle ja vedin vettä keuhkoihin. Olin varma, että hukun. Aikaa tuntui kuluvan pieni ikuisuus. Tosiasiassa isä oli kuitenkin näköetäisyydellä, kalasti kakaransa rannalle ja ravisteli vedet pois keuhkoista. Sen sijaan punavalkoinen laivani katosi lopullisesti siinä rytäkässä.

Jälkikäteen näin toistuvasti painajaisia, joissa jäin yksin veden varaan ja joista heräsin juuri ennen hukkumista. Toivuttuani pahimmasta minuun iski valtava hinku opetella uimaan, vaikka vesi oli alkanut myös pelottaa. Kun tapahtumasta oli kulunut pari vuotta ja puoli sukua oli pitänyt minulle uimakoulua sekä halleissa että luonnonvesissä, olin ikäisekseni harvinaisen uimataitoinen tenava eivätkä hukkumispainajaisetkaan enää pilanneet öitäni. Alitajuisesti olin jo tuolloin oppinut elämäni kantavimmat opit: sen, että kaikki säännöt eivät ole turhia, että minä opin, kun opettelen, ja että pelon aiheesta voi tulla ilon ja ylpeyden aihe.

Lapsuuden jälkeen elämän aallot ovat muuttaneet muotoaan vähemmän konkreettisiksi. Elämää keinuttavilta aalloilta ja pakollisilta pysähdyksiltä ovat tuntuneet esimerkiksi hetkittäiset huolet terveydestä, töihin liittyvät muutokset, kriisit perheessä, läheisten ihmisten kuolemat, muutto uudelle seudulle ja ero pitkästä suhteesta. Tiedän, etten ole kokemuksieni kanssa yksin, vaan samantapaiset aallokot ovat ravistelleet monia teistä. Tuttua on varmasti sekin, että tilanteen toteamisen jälkeen tulee tarve saada elämään jonkinlainen muutos tai uutta sisältöä, ja että niin elämä vastaa kuin sille huutaa.

Siinä missä lähtökohta uuden asian, taidon tai jopa kokonaisen elämäntavan opetteluun on usein pysäyttävä, soisi oppimisenkin olevan mieluiten kiireetöntä. Turhaan ei puhuta oppimisprosessista ja siitä, että jokainen etenee parhaiten omaa tahtiaan. Vaikka olen itsekin tällainen levoton sielu – tai ehkäpä juuri siksi -, toivon, että pitämilläni äidinkielen tunneilla olisi mahdollisuus pysähtyä: pysähtyä kulloinkin opittavan asian äärelle niin, että muut kiireet ja hoidettavat asiat unohtuvat hetkeksi. Kokemuksesta tiedän, että jos on aikaa kysellä ja kertoa, voi opettajakin oppia tunneillaan paljon uutta. Olen kiitollinen siitä, että opetussuunnitelmien toteuttamisen paineista huolimatta koulumme ilmapiiri kannustaa tällaiseen pysähtymiseen, ja että vastoin tehokkuusajan vaatimuksia opettajainkokouksiemme vakiopuheenaihe on tänäkin syksynä ollut, miten voisi järjestää pienemmät ryhmäkoot ja enemmän aikaa opetettaville asioille.

Onneksi kaikki ei ole opetussuunnitelmien ja oppituntien varassa, vaan koulussamme opitaan myös oppituntien ulkopuolella – ja ehkä kaikkien tärkeimpiä asioita. Ei ole mukavampaa näkyä kuin opiskelijat seisahtuneina juttelemaan toistensa kanssa käytävillä ennen tunteja, tuntien välissä ja usein vielä tuntien loputtua koulun pihalla. On innostavaa nähdä, miten siltoja syntyy aivan erilaisista elämäntilanteista, taustoista ja ikäryhmistä tulevien opiskelijoiden välille. Itse tutustuin mainitsemani uimakoulutuksen myötä läheisesti enooni, mikä tuskin olisi muuten ikinä tapahtunut, hän kun ei vannoutuneena yksineläjänä ole koskaan ollut erityisen lapsirakas. Mutta ilmeisesti suvun uimaspesialistin sulka hatussa kiehtoi sen verran, että hän sieti pikku tytöstä koituvat hankaluudet ja lipsahti samalla elämääni kannustajan, hauskuuttajan ja totuuden torven rooliin aina tähän päivään saakka.

Oppimisprosessin viimeisen pysäkin voisi luulla olevan opetuksen loppuminen eli tiedoissa ja taidoissa tarpeellisen tason saavuttaminen. Te, arvoisat ylioppilaat ja peruskoulun päättötodistuksen saaneet oppilaat, olette nyt tässä tilanteessa. Uskon kuitenkin, että nälkä on vain kasvanut syödessä, että oppimistilanteet eivät lopu tähän ja että koulussamme vietetyt vuodet kaikenlaisine pysähtymisineen vievät teidät vielä pitkälle! Toivon, että ennen kaikkea teissä on vahvistunut luottamus kykyynne oppia ja että voitte entistä rohkeammalla mielellä ottaa vastaan elämän tarjoilemia erilaisia haasteita.

Jälkisanoiksi olen säästänyt latinankielisen lausahduksen: Te audire non possum. Musa sapientum fixa est in aure.  Se on käännettynä: "En kuule, mitä sanot. Minulla on banaani korvassani." Oman tulkintani mukaan se tarkoittaa, että jo roomalaiset viettivät pikkujouluja – tai ainakin tajusivat, että itsensä jatkuvan sivistämisen vastapainoksi on terveellistä nauttia välillä myös lapsellisista huvituksista. Oikein iloista juhlailtaa siis meille kaikille!