Tapahtumat 2018-2019

Lokakuu

Tukarit järjestivät seiskaluokkalaisille illan pimetessä halloween-bileet. Syyslomasta virkistyneenä on myös ahkeroitu. Koulun lukutempaus LUE MINUT! haastaa kaikki lukemaan kertomuksia ja runoja ajanvietteeksi, koulun seiniltä löytyy tekstejä silmäiltäväksi 8.10.-28.2. Matikkaluokkalaiset tutustuivat säännöllisiin monitahokkaisiin kuvistunnilla ja monta bändiä on pantu pystyyn musiikintunnilla. Lokakuu oli erityisen kansainvälinen Tykissä. Italialaisia lukiolaisia Fossanon luonnontiedelukiosta isännöitiin ympäri kaupunkia, Nuuksion metsissä ja Tallinnassa asti. Ysiluokkalaisia oli reissussa Roomassa ja Lontoossa. Saksanlukijat vierailivat Stuttgartissa.

Syyskuu

Urheilupäivänä peruskoulu hyödynsi upeaa lähiympäristöämme; sekä Kisahalli, Uimastadika että Pallokenttä olivat käytössä. Samaan aikaan toisaalla abit hikoilivat ylioppilaskokeissa koulun saleissa. Osa opettajista kävi hätä-ensiapukurssin. Syksyn näkyvä ilmiö keskustassa on ollut Amos Rexin uudet tilat ja kiehtovat teamLab-kollektiivin installaatiot. Tykkiläiset ovat käyneet näyttelyssä jo sankoin joukoin. Kasiluokkalaiset opiskelivat arkkitehtuuria kuvistunnilla sekä tekivät mm. omenahilloa Kokkaa ja bloggaa -kurssilla. Etikettejä varten maalattiin akvarelleja kotimainen omena mallina. Nam!

Elokuu

Helteisen kesän jälkeen koulupäivätkin ovat kuluneet vielä lämpimissä merkeissä. Onneksi oppimista tapahtuu myös ulkona, virkistävissä saarissa, näyttelyreissuilla, Talvipuutarhassa, koulun pihallakin. Uusi Amos Rex on jo nähty englannintunnilla. Koulurauha julistettiin perinteisesti pihassa koko joukon voimin. Samassa esittäytyivät myös vaihto-opiskelijamme Alessio Italiasta ja Luiza Brasiliasta.

Uudet seiskat ja lukion ykköset retkeilivät Mustasaaressa. Leikkejä ja ohjelmaa vetivät tukarit ja tutorit. 

Lukion kuvataide 2 -kurssi vieraili ALA-arkkitehtitoimistossa, jossa Samuli Woolston esitteli ison toimiston projekteja. Innostavan toimiston porukka vastaa mm. uuden keskustakirjasto Oodin suunnittelusta. Seiskaluokkalaiset sekoittelivat väriliemiä ja harjoittelivat vastavärien käyttöä visuaalisessa suunnittelussa.