Tapahtumat 2014-2015

Lukuvuoden 2014-2015 tapahtumia

Toukokuu

Lukuvuoden viimeisenä kuukautena käytiin luokkaretkillä ja esiteltiin taitoja kyky-TYKissä.

Huhtikuu

Huhtikuussa vietettiin HYVÄ-päivää. Ryhmä oppilaita, opettajia ja yhteistyökumppaneita pitivät erilaisia hyvinvointiin liittyviä pajoja ympäri koulua.

Maaliskuu

Kevättalven kengurukisassa nähtiin, kenellä on luovaa matemaattista ajattelukykyä. Matematiikkapainotteisen ja englantipainotteisen opetuksen kehittäminen sekä tiimityön ja oivaltavan oppimisen lisääminen ovat tärkeitä painopistealueita TYKkiläisille.

Helmikuu

Ylioppilaskirjoitusten alkaminen ja muu arkinen aherrus täyttivät TYKin kevättalven. Talviloma ja sitä edeltäneet hauskat tapahtumat, penkinpainajaiset, vanhojen tanssit ja peruskoulun seitsemänsien luokkien yökoulu toivat vaihtelua puurtamiseen.

Tammikuu

Uuden lukukauden alussa katseet suunnattiin tulevaan. Sekä perusopetuksen että lukion puolella järjestettiin hienot työelämäiltapäivät nimekkäine vierailijoineen. Lisäksi koulua esiteltiin kiinnostuneille kävijöille lauantaityöpäivänä.

Joulukuu

Joulukuussa vietettiin perinteikkäitä juhlia: itsenäisyyspäivää, Lucian päivää sekä tietysti joulua. Kuten joka vuosi, itsenäisyyttä juhlittiin sekä päiväjuhlassa että illalla tanssiaisissa - juhlasali oli siis ahkerassa käytössä. Lucia-kulkue kävi lisäksi vanhustentalolla laulamassa.  

Marraskuu

Luonnontieteiden ja matematiikan opettajat järjestivät LUMA-viikolle kilpailun ja pieniä tehtäviä, joihin oppilaat saivat osallistua välitunneilla. Työpajoissa ihmeteltiin toisiinsa juuttuvia kirjoja, leijuvia kananmunia ja koeputkiin syntyviä värikkäitä "sateenkaaria". Kuvassa oppilas rakentaa vetyautoa.

Lokakuu

Lokakuussa opiskeltiin kielten alkeita ja käytettiin jo hankittua osaamista kielipäivän työpajoissa. Pajoissa leivottiin, tehtiin smoothieita, liikuttiin, tanssittiin, laulettiin ja tutustuttiin kulttuureihin. Upea päivä toteutettiin vanhempien ja muiden yhteistyötahojen avulla.

Kielten osaamisesta oli tykkiläisille muutenkin iloa ja hyötyä. Seitsemännet luokat pääsivät katsomaan Teatteri Taimisen monikielistä esitystä. Latinan ja espanjan opiskelijat viettivät mahtavat leirikouluviikot etelän lämmössä.

Syyskuu

Syyskuussa tykkiläiset nauttivat auringon viime säteistä ulkoilemalla ja retkeilemällä. Yhdeksäsluokkalaiset viettivät päivän Torronsuon upeissa maisemissa, englantipainotteiset luokat tutustuivat toisiinsa Korkeasaaren retkellä ja kahdeksasluokkalaiset opiskelivat luonnontieteitä Suomenlinnassa. Monet opetusryhmät kävivät opintokäynneillä lähialueen museoissa ja muissa kohteissa.

Elokuu

Elokuussa perusopetuksen tukioppilaat ja lukion tutorit toivottivat uudet opiskelijat tervetulleiksi monin tavoin. Ryhmäytymispäivissä opittiin tuntemaan toisia ja puhuttiin mm. siitä, miten kaikki voisivat viihtyä koulussa. Lukio tutustui uusiin vaihto-oppilaisiinsa ja perusopetuksen oppilaskunnan hallitus sai uuden puheenjohtaj